Kokeile kuukausi maksutta

Porin ja Mäntyluodon väliltä poistetaan kaksi tasoristeystä

Väyläviraston hankkeessa perusparannetaan syksyn aikana tavararataa noin 16 kilometrin matkalta Porin ja Mäntyluodon välillä.

Kuva: Väylävirasto

Rataosuudella on tasoristeyksiä melko tiheästi, paikoin jopa alle kilometrin välein. Tällä 16 kilometrin osuudella on peräti 22 tasoristeystä. Radalta poistetaan kokonaan Vantalan ja Rantakulmantien tasoristeykset ja muille rataosan tasoristeyksille tehdään korjaustöitä peruskorjauksen edetessä. Tasoristeysten poistamisella parannetaan liikenneturvallisuutta.

”Tasoristeykset aiheuttavat suurimman turvallisuusriskin rautateillä”, projektipäällikkö Mikko Heiskanen Väylävirastosta kertoo.

Vantalan ja Rantakulmantien tasoristeysten korvaavat reitit radan pohjoispuolella kulkevat Raumanjuovantien kautta. Nyt poistettavien tasoristeysten välissä oleva Kruuti-Jussin tasoristeys säilyy jalankulun ja polkupyöräilyn reittinä. Vantalan ja Rantakulmantien tasoristeysten poistot tehdään syyskuun aikana ja korvaavat katuyhteydet ovat jo valmiina.

Rataosan laajempi tasoristeysten turvallisuuden parantamissuunnittelu on tavoitteena käynnistää vielä tänä vuonna yhteistyössä Porin kaupungin kanssa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Porin ja Mäntyluodon väliltä poistetaan kaksi tasoristeystä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat