Toimiva johto ostaa Econetin

Econet Groupin pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Matti Leppäniemi oli harkinnut myyntiä pitkään.

Econet Oy:n toimiva johto on ostanut yrityksen Econet Group Oy:ltä. Econetin osakekanta siirtyi 12. elokuuta 2021 solmitun kaupan myötä Econet Engineering Oy:lle, jonka omistajia ovat Heikki Viitanen, Taina Dammert ja Mika Kärkkäinen. Yrityksen nimi säilyy kaupan jälkeenkin Econet Oy:nä.

Econet Oy on suomalainen vesi- ja jätevesilaitosten rakennus- ja saneerausurakoita kunnallisille ja teollisuuden asiakkaille toteuttava yritys.

”Econetilla on pitkä kokemus kansainvälisenä vesirakentamisen projektinjohtoyrityksenä. Kaupan tarkoitus on vahvistaa yrityksen globaalia kasvua”, toteavat Viitanen, Dammert ja Kärkkäinen tiedotteessa.

Econet Groupin pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Matti Leppäniemi puolestaan toteaa, että oli harkinnut myyntiä pitkään. Leppäniemi pitää yhtiön toimivaa johtoa parhaina ostajina, koska he tuntevat yrityksen ja ovat siihen sitoutuneita jo pitkältä ajalta.

”Vesiala on yhteiskunnallisesti merkittävä, ja on tärkeää huolehtia, että kotimaisesti omistetut alan yritykset toimivat ja kasvavat, koska ne pitävät yllä elintärkeää infrastruktuuria kunnallisten vesilaitosten kumppanina. Ruotsissa tämän alan yritykset kehittyvät ja tekevät aktiivisesti yrityskauppoja, ja saman trendin soisi jatkuvan Suomessakin. Kotimaisten yritysten vahvistuminen lisää myös alan vetovoimaa”,  Leppäniemi sanoo.

Econetin vahvuuksia ovat vedenpuhdistusprosessien ja projektinjohdon osaaminen, Venäjän liiketoimintaympäristön tunteminen ja vahvat referenssit siellä, sekä kovaan käyttöön ja pohjoisen kylmiin olosuhteisiin soveltuvat laiteratkaisut.

Econet Group on vesi- ja ympäristötekniikkaan erikoistunut konserni. Yrityksellä on monipuolista kokemusta yhdyskuntarakentamisesta sekä vesi- ja jätevesilaitosten suunnittelusta ja toteuttamisesta Suomessa.

Econet tarjoaa ratkaisuja vedenkäsittelyyn, biokemialliseen vedenpuhdistukseen ja ympäristönsuojeluun kautta maailman. Konserni on toteuttanut hankkeita yli 80 maassa, esimerkiksi Vietnamissa, Kiinassa, Malesiassa, Venäjällä ja Saksassa.

Konsernin pääkonttori on Helsingissä, ja sillä on noin 60 työntekijää Suomessa ja kohdemaissa.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Toimiva johto ostaa Econetin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat