YIT:lle Helsingin yliopiston päärakennuksen jatkourakka – arvo 37 miljoonaa euroa

Päärakennuksen peruskorjauksen toinen vaihe käsittää J. S. Sirénin suunnitteleman Fabianinkadun puoleisen osan päärakennuskokonaisuudesta. Työt alkavat vielä elokuun aikana ja kohteen on määrä valmistua kesällä 2023.

Helsingin yliopiston päärakennus on suojeltu kulttuurihistoriallisesti huomattavana rakennuksena. Ensimmäisen vaiheen työt ovat juuri valmistumassa. (Kuva:YIT)

YIT on osana allianssia tehnyt sopimuksen Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjauksen toisen vaiheen toteutuksesta. Hankkeen kokonaisarvo on noin 40 miljoonaa euroa, josta YIT:n osuus on noin 37 miljoonaa euroa. Hanke kirjataan vuoden kolmannen neljänneksen tilauskantaan.

Päärakennuksen peruskorjauksen toinen vaihe käsittää J. S. Sirénin suunnitteleman Fabianinkadun puoleisen osan päärakennuskokonaisuudesta. Työt alkavat vielä elokuun aikana ja kohteen on määrä valmistua kesällä 2023.

Päärakennuksen peruskorjauksen ensimmäinen vaihe eli Senaatintorin puoleinen Engelin suunnittelema osa sekä Yliopistonkadun ja Aleksanterinkadun Sirenin suunnittelemat siivet alkavat valmistua ja ne otetaan käyttöön syksyn aikana.

Allianssissa hankkeen tilaajana toimii Helsingin yliopiston rahastot, urakoitsijana YIT ja hankkeen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit Oy.

Peruskorjaushanke käsittää kolme päävaihetta: vuonna 2020 käynnistyneen kehitysvaiheen, nyt käynnistyvän toteutusvaiheen sekä vuoteen 2028 jatkuvan jälkivastuuvaiheen.

Helsingin yliopiston päärakennus on suojeltu kulttuurihistoriallisesti huomattavana rakennuksena.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “YIT:lle Helsingin yliopiston päärakennuksen jatkourakka – arvo 37 miljoonaa euroa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat