Kokeile kuukausi maksutta

Finnforel investoi 45 miljoonaa uusiin tuotantolaitoksiin

Kalankasvatusyhtiö Finnforel on 9. marraskuuta julkistanut investointiohjelman. Yhtiö aikoo panostaa kaikkiaan 45 miljoonaa euroa uusiin tuotantolaitoksiin.

Finnforelin tuotantolaitos Varkaudessa. Kuva: Finnforel

Investointiohjelmansa myötä vuonna 2017 perustettu Finnforel siirtyy seuraavaan kasvuvaiheeseen, jossa yritys tavoittelee nopeaa kasvua Suomessa ja maailmalla.

Yhtiö laajentaa nykyisen Varkauden-tehtaansa tuotantokapasiteettia miljoonasta kilosta kolmeen miljoonaan kiloon. Tämä yhtiön gigafactoriksi nimittämä konsepti sisältää kalankasvatuksen koko prosessin poikasista valmiisiin kuluttajatuotteisiin. Noin 25 miljoonaa euroa maksavan laajennuksen rakennustyöt alkavat välittömästi.

Joulukuussa 2021 Finnforel aloittaa kalatuotteiden viennin Isoon-Britanniaan, Saksaan ja Alankomaihin. Samaan aikaan yhtiö aloittaa suunnitteluvaiheen useiden vastaavien gigafactor-hankkeiden osalta Euroopassa, Venäjällä ja Lähi-idässä.

Merkittävä osa Finnforelin laajentumissuunnitelmaa on kiertovesikasvatukseen sopivan emokala- ja poikastuotannon aloittaminen teollisessa laajuudessa. Tällä hetkellä suurin osa Suomessa kalankasvatuksessa käytettävistä mätimunista tuodaan ulkomailta. Finnforel rakentaa Hollolaan 12 miljoonaa euroa maksavan genetiikka- ja poikaslaitoksen, joka pystyy valmistuessaan tuottamaan mädin kuuteen yhtiön gigafactor-laitokseen ympäri maailmaa.

Yhtiön mukaan Hollolan hanke toteutetaan kiinteässä yhteistyössä Suomen Luonnonvarakeskuksen kanssa. Luonnonvarakeskus on tehnyt 1990-luvun alusta asti uraauurtavaa tutkimustyötä kirjolohen genetiikassa, -kasvatuksessa ja eläinterveydessä. Tätä työtä ei ole aiemmin hyödynnetty tai kaupallistettu tässä laajuudessa.

Finnforel rahoittaa kaikkiaan 45 miljoonan euron investoinnit 34 miljoonan euron osakeannilla, Euroopan meri- ja kalatalousrahaston 4,5 miljoonan tuella ja 6 miljoonan euron pankkirahoituksella.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Finnforel investoi 45 miljoonaa uusiin tuotantolaitoksiin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat