Kokeile kuukausi maksutta

Kilpailu vuokra-asuntomarkkinoilla on kiristynyt – Saton vuokrausaste laski hieman

Satolla oli syyskuun lopussa rakenteilla lähes 1 300 vuokra-asuntoa kasvukeskuksiin.

Antti Aarnio nimitettiin Saton toimitusjohtajaksi vuoden 2022 alusta alkaen väliaikaisen toimitusjohtajan paikalta. Kuva: Sato

Runsas uusien vuokra-asuntojen rakentaminen sekä koronapandemian aiheuttamat muutokset tarjonnassa ja kysynnässä ovat kiristäneet kilpailua vuokra-asuntomarkkinoilla.

Asuntosijoittaja Saton tammi-syyskuun vuokrausaste oli hieman alempi kuin vuotta aiemmin. Saton mukaan kysyntä kuitenkin parani heinä-syyskuussa hieman. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kysyntä on elpynyt elokuusta alkaen ja Tamperella, Turussa sekä muissa kasvukeskuksissa jo kesän aikana.

Sato uskoo, että koronapandemiasta huolimatta kaupungistumiskehitys jatkuu tulevina vuosina vahvana, mikä lisää jatkossakin vuokra-asuntojen kysyntää. Koronapandemia on vaikuttanut kuitenkin siihen, että kysyntää on ollut aiempaa isommista vuokra-asunnoista ja matalamman vuokratason alueilla.

Sato odottaa, että kun kaikki pandemian leviämisen estämiseen liittyvät rajoitukset puretaan, matkustaminen yleistyy ja opetuksessa siirrytään takaisin lähiopetukseen, vuokra-asuntojen kysyntä lähtee taas kasvuun.

Rakenteilla lähes 1 300 uutta vuokra-asuntoa

Tammi-syyskuussa Saton vuokrausaste Suomessa oli 94,7 prosenttia. Nettovuokratuotto laski 167 miljoonasta eurosta 157 miljoonaan. Asuntoinvestoinnit olivat 117 miljoonaa euroa, josta 90 prosenttia kohdistyi pääkaupunkiseudulle.

Katsauskaudella asuntoja valmistui vain 41 kappaletta. Syyskuun lopussa Satolla oli kuitenkin rakenteilla 1 294 vuokra-asuntoa.

Samaan aikaan se omisti yhteensä 26 594 asuntoa. Saton kaikkien sijoituskiinteistöjen käypä arvo oli yhteensä 4 975 miljoonaa euroa.

Syyskuun lopussa asuntojen arvosta noin 84 prosenttia on pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueella ja yhteensä noin 11 prosenttia Tampereella ja Turussa, 2 prosenttia Jyväskylässä ja Oulussa sekä noin 3 prosenttia Pietarissa.

Sato on 2000-luvulla investoinut vapaarahoitteisiin vuokra-asuntoihin yhteensä yli 2 miljardia euroa.

Sato 7-9/2021 (7-9/2020)

  • Taloudellinen vuokrausaste Suomessa, % 95,1 (96,5)
  • Liikevaihto, milj. € 74,9 (76,2)
  • Nettovuokratuotto, milj. € 57,3 (60,3)
  • Tulos ennen veroja oli 40,5 milj. €, (26,5)
  • Tulokseen sisältyvä sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutos, milj. € 2,4 (-13,6)
  • Asuntoinvestoinnit, milj. € 57,3 (23,5)

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kilpailu vuokra-asuntomarkkinoilla on kiristynyt – Saton vuokrausaste laski hieman”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat