Kokeile kuukausi maksutta

Skanska urakoi yli 23 miljoonaa maksavan monitoimitalon Poriin

Porin kaupunki on allekirjoittanut urakkasopimukset Pohjois-Porin monitoimitalon rakentamisesta. Hankkeen rakennusurakoitsijaksi on valittu Skanska Talonrakennus oy.

Rakennuksen kustannusarvio on noin 23,2 miljoonaa euroa. Hinta on sidottu rakennuskustannusindeksiin.

”Koulusta rakennetaan monitoimitalo, jonka rakennustyöt alkavat marraskuun 2021 aikana. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan opetustilat noin 600:lle 1.–6. luokan oppilaalle, kahdelle varhaiskasvatuksen ryhmälle, 80 hengen henkilökunnalle, lähikirjastolle, hammashuollolle sekä oppilashuollolle. Kiinteistö on tarkoitus ottaa käyttöön syyslukukaudeksi 2023”, Porin kaupungin rakennuttajainsinööri ja hankkeen projektipäällikkö Miika Pennanen sanoo tiedotteessa.

Hankkeen toinen vaihe koskee yläkoulun rakentamista. Toisen vaiheen aikatauluun tai rakentamiseen liittyviä päätöksiä ei ole vielä tehty. Tilojen suunnittelussa toisen vaiheen toteutumiseen on varauduttu muun muassa isommilla ruokailu- ja liikuntatiloilla.

Opetuksen ja varhaiskasvatuksen lisäksi Pohjois-Porin monitoimitaloon tulee tilat kirjastolle. Perusturvan osalta rakennukseen sijoitetaan suun terveydenhoidon tiloja ja perhetyöntekijän tila. Iso liikuntasali on arki-iltaisin ja viikonloppuisin urheiluseurojen käytössä.

”6,5 hehtaarin piha-alueelle tulee runsaasti eri toimintaa tukevia kenttiä ja pelialueita. Tulevaisuuteen varaudutaan ison kentän rakenteisiin asennettavilla tekojäärataputkistoilla. Tällä mahdollistetaan se, että mikäli alueelle päätetään myöhemmin ottaa tekojäärata käyttöön, niin se onnistuu Liisantorin tavoin, kun paikalle tuodaan tarvittava tekniikka. Piha-alue tukee harrastetoimintoja myös ilta-aikaan.”

Monitoimitalon tiloja voidaan käyttää nuoriso- ja yhteisötiloina, ja myös järjestöt sekä yhteisöt voivat käyttää tiloja toimintoihinsa. Tiloihin voidaan sijoittaa myös Porin seudun kansalaisopiston toimintaa. Tavoitteena on talon korkea käyttöaste.

Hankkeen urakoitsijat:

  • Rakennusurakka: Skanska Talonrakennus oy
  • Putkiurakointi: Vesi ja Lämpö Juhola oy
  • Ilmastointi: Ilmastointi Salminen oy
  • Sähkö: Unto Rantanen oy
  • Rakennusautomaatio: Assemblin oy

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Skanska urakoi yli 23 miljoonaa maksavan monitoimitalon Poriin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat