Kokeile kuukausi maksutta

Helsinki vähentää satoja työntekijöitä rakentamisesta –  Starassa on tavoitteena 21 miljoonan euron säästöt

Kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara joutuu lähivuosina säästökuurille.

Staran kyltti Helsingin Uutelan metsässä. Kuva: Rio Gandara / HS

Tavoitteena ovat ainakin 21 miljoonan euron säästöt vuoteen 2025 mennessä. Tästä 4,5 miljoonaa tulisi toteutettavaksi ensi vuonna.

Lisäksi henkilöstö vähenee 300–400:lla. Pyrkimys on, että Stara työllistäisi jatkossa noin 1 000 henkilöä ja liikevaihto olisi 200 miljoonaa nykyisen 266 miljoonan sijaan.

Henkilöstöä ei irtisanota, sillä Staraa sitoo kaupungin henkilöstöpolitiikka.

Ketään ei irtisanota tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Sen sijaan henkilöstön vähentäminen toteutetaan eläköitymisten, uudelleen sijoittautumisten ja uudelleen kouluttautumisten kautta.

Staran toimitusjohtaja Timo Martiskainen ei kritisoi päätöstä vaan korostaa, että sen taustalla on poliittinen päätös.

”Me olemme saavuttaneet aina meille asetetut tavoitteet, mutta omistaja eli kaupunki on ilmaissut tahtonsa ja sitä lähdemme nyt toteuttamaan”, hän sanoo.

Staran toimintaa supistetaan esimerkiksi kilpailuttamalla noin neljännes nykyisestä kaupunkitekniikan ylläpidon volyymista yksityisille markkinoille. Yksityisen sektorin odotetaan tuottavan palvelut edullisemmin.

”Staran ja yksityisten sopimusten vertailu ei ole helppoa tai yksioikoista. Ei ole niin, että Stara olisi aina yksityistä kalliimpi”, Martiskainen toteaa.

Staran säästökuuri on yksi kaupungin tuoreeseen budjettiin kirjatuista uusista tuottavuustoimista. Niillä tavoitellaan vähintään 50 miljoonan euron vuosittaista hyötyä vuoteen 2025 mennessä.

Tuottavuustoimista tehtiin päätös jo uuden kaupunkistrategian yhteydessä. Strategiaan ovat sitoutuneet kaikki valtuuston suurimmat puolueet.

Tuottavuustoimien pohtiminen on ollut pormestari Juhana Vartiaisen (kok) palkkaamaan kaupungin uuden pääekonomisti Mikko Kiesiläisen (vihr) päätehtäviä. Staran säästöjen lisäksi on linjattu esimerkiksi kaupungin työterveyspalvelujen ulkoistamisesta.

Staran säästöt käyvät ilmi Helsingin kaupunkiympäristön toimialan tulosbudjetista, jota kaupunkiympäristölautakunta käsittelee tiistaina kokouksessaan.

Tulosbudjetit tarkentavat toimialakohtaisesti sitä, mitä Helsingin kaupungin talousarviossa määritellään.

Esimerkiksi suuriin liikennehankkeisiin on osoitettu vuodelle 2022 määrärahaa 163,5 miljoonaa euroa.

Tästä Kruunusillat-raitiotiehankkeeseen menee noin 99 miljoonaa euroa, Kalasatama-Pasila raitiotiehen noin 51 miljoonaa euroa ja Sörnäistentunneliin noin 13 miljoonaa euroa.

Staran säästöistä kertoi ensimmäisenä Helsingin Uutiset.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsinki vähentää satoja työntekijöitä rakentamisesta –  Starassa on tavoitteena 21 miljoonan euron säästöt”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat