Kokeile kuukausi maksutta

Rakentamisen liikevaihto säilyi rajussa kasvuvauhdissa lokakuussa – maa- ja vesirakentamisessa liikevaihto kasvoi selvästi, vaikka myynnin määrä hiipui

Tilastokeskuksen mukaan rakennusyritysten työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden lokakuussa 10,4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Kuva: Seppo Mölsä

Rakentamisen liikevaihdon vuosimuutos on kasvanut tänä vuonna joka kuukausi huhtikuusta lähtien. Syyskuussa ja lokakuussa kasvuvauhti on ollut kaksinumeroista.

Työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi lokakuussa kaikilla rakentamisen toimialoilla. Sekä talonrakentamisessa että erikoistuneessa rakennustoiminnassa kasvua kertyi 10,5 prosenttia vuotta aiemmasta. Maa- ja vesirakentamisen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi 9,3 prosenttia.

Koska rakennuskustannusten nousu on ollut voimakasta, myynnin määrän kasvu ei ole ollut yhtä rajua kuin liikevaihdon. Koko rakennusalan myynnin määrä, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, kasvoi 7,4 prosenttia. Erityisen selvästi kustannusnousun vaikutus näkyi maa- ja vesirakentamisessa, jonka myynnin määrä jopa laski 0,1 prosenttia vuodessa. Sekä talonrakentamisessa että erikoistuneessa rakennustoiminnassa myynnin määrä kasvoi 8,8 prosenttia vuoden takaisesta.

Kun verrataan lukuja kuukausitasolla, niin rakentamisen kausitasoitettu liikevaihto kasvoi lokakuussa 0,4 prosenttia syyskuuhun verrattuna. Kausitasoitettu myynnin määrä sen sijaan jäi edelliskuukauden tasolle.

Rakentamisen liikevaihtoindeksien laskenta perustuu Verohallinnon oma-aloitteisten verojen aineistoon, jota täydennetään Tilastokeskuksen myyntitiedustelulla. Rakennusyritysten kuukausittaisissa liikevaihdoissa voi olla suurtakin vaihtelua laskutuskäytännöistä johtuen. Suurten projektien loppulasku voi näkyä myyntinä yhdellä kuukaudella, vaikka projekti olisi kestänyt useita kuukausia tai vuosia.

Työpäiväkorjaus huomioi arkipäivien lukumäärän vaihtelusta aiheutuvat tekijät. Tämä tarkoittaa kuukausien pituuksien, eri viikonpäivien ja juhlapäivien huomioimista. Kausitasoitetusta sarjasta on poistettu lisäksi kausivaihtelu, minkä ansiosta myös kahden peräkkäisen kuukausihavainnon vertaaminen on mielekästä.

Uusimman kuukauden tiedot ovat ennakollisia, ja ne julkaistaan puolentoista kuukauden viiveellä. Tiedot voivat tarkentua merkittävästi etenkin tarkemmilla toimialatasoilla tulevina kuukausina.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakentamisen liikevaihto säilyi rajussa kasvuvauhdissa lokakuussa – maa- ja vesirakentamisessa liikevaihto kasvoi selvästi, vaikka myynnin määrä hiipui”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat