Kokeile kuukausi maksutta

Sisäilmaongelmien takia suljettua seurakuntakeskusta Turussa ei puretakaan – rakennus uudistetaan pyrkien säästämään korkea kirkkosali

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kirkkoneuvosto päätti 19. tammikuuta, että Hirvensalon seurakuntakeskuksen suunnittelua jatketaan uusien luonnosten pohjalta. Niissä korkea kirkkosali säästyisi, mutta rakennus uudistetaan muilta osin. Samalla aiemmin haettu purkulupahakemus perutaan.

Luonnossuunnitelma: LPR-arkkitehdit oy

Arkkitehti Pekka Pitkäsen suunnittelema, vuonna 1962 valmistunut seurakuntakeskus on ollut jo pitkään suljettuna sisäilmaongelmien vuoksi. Rakennus oli osoittautunut huonokuntoiseksi ja seurakuntayhtymässä oli päädytty jo ajatukseen, että talon tilalle tehdään uudisrakennus. Vanhalle seurakuntakeskukselle haettiin Turun kaupungilta purkulupaa keväällä 2020. Kaupungin rakennus- ja lupalautakunta käsitteli lupahakemusta viime huhtikuussa kahdessa kokouksessaan mutta päätyi palauttamaan anomuksen uuteen valmisteluun.

Tämän jälkeen seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Seppo Kosola neuvotteli museon, kaavoituksen ja rakennusvalvonnan edustajien kanssa. Neuvottelun perusteella kiinteistöjohtaja esitti kirkkoneuvostolle, että kirkkosalin korkeimman osan peruskorjaus tutkittaisiin, mutta muu osa rakennuksesta mahdollisesti puretaan. Asemakaavamuutos mahdollistaisi asuinrakennusten rakentamisen tontin alaosaan.

LPR-arkkitehdit oy:n arkkitehti Hanna Eurolla on teetetty luonnossuunnitelmat, joissa kirkkosali säästyisi. Sekä museotoimi että kaavoitus ovat puoltaneet uusia luonnoksia. Kirkkoneuvoston päätöksen jälkeen suunnittelu voidaan nyt aloittaa. Tälle vuodelle suunnittelulle on varattu 300000 euroa. Koko rakennuksen kustannuksiksi arvioidaan nyt noin kahdeksan miljoonaa euroa. Aiemmin kaavaillun uudisrakennuksen kustannusarvioksi kerrottiin noin puolitoista vuotta sitten noin 6,9 miljoonaa euroa.

Suunnitelmien valmistuttua seurakuntakeskukselle haetaan rakennuslupa, jossa purettavat, säilytettävät ja uudisrakennusosat esitetään. Kiinteistön arvioidaan valmistuvan parin vuoden kuluessa.

Vaikka kirkkosali pyritään nyt säilyttämään, kiinteistöjohtaja Seppo Kosola kertoi kaksi vuotta sitten Turun Seutusanomissa, että tarkemmassa kuntoarviossa tilanne oli osoittautunut todella pahaksi niin kirkkosalin, seurakuntasalin, sisääntuloaulan kuin käytävänkin osalta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Sisäilmaongelmien takia suljettua seurakuntakeskusta Turussa ei puretakaan – rakennus uudistetaan pyrkien säästämään korkea kirkkosali”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat