Kokeile kuukausi maksutta

Honkarakenteella oli hurja myyntivuosi – myös tilauskanta ennätyslukemissa

Konsernin tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa 52,4 miljoonaa euroa. Siinä oli kasvua 32 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vapaa-ajanasuntojen ohella tilauksia tuotti projektirakentaminen.

Honkarakenne-konserni teki viime vuonna tuhtia tulosta.

Yhtiön tammi-joulukuun liikevaihto kasvoi 32 prosenttia ja kiipesi 69,7 miljoonaan euroon (52,9). Liiketulos puolestaan kasvoi 21 prosenttia ja oli 3,7 miljoonaa euroa (3,1). Yhtiön omavaraisuusaste vahvistui sekin 61 prosenttiin (56).

Konsernin tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa 52,4 miljoonaa euroa (39,8), mikä on ennätyksellisen korkea. Siinä oli kasvua 32 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

”Myyntimme on kehittynyt maailmanlaajuisesta pandemiasta huolimatta erittäin hyvin. Hirsi rakennusmateriaalina kiinnostaa kasvavassa määrin vapaa-ajankohteiden ja omakotitalojen lisäksi erityisesti projektirakentamisessa kuten asunto- ja aluerakentamisessa sekä hoiva- päiväkoti- ja koulurakentamisessa”, toimitusjohtaja Marko Saarelainen toteaa tulostiedotteessa.

Hän kuvaakin vuotta 2021 työvoitoksi. Karstulan tehtaan tuotannon kehittäminen ja erityisesti uuden tuotantolinjan käyttöönotto ovat vaatineet honkalaisilta kovaa venymistä, sillä samaan aikaan kysyntä ja toimitusten määrät ovat olleet huipussaan.

”Lisäksi raaka-aineiden hinnat nousivat keväästä lähtien voimakkaasti koronaelvytysten ja markkinoiden ylikuumentumisen johdosta. Nämä häiriötilanteet ja erityisesti korkeat raaka-ainekustannukset painoivat konsernin kannattavuuden saavutettuun liikevaihtotasoon nähden matalaksi. Haasteellisista olosuhteista huolimatta kokonaiskannattavuus saatiin pidettyä parempana verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan”, Saarelainen toteaa.

 

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Honkarakenteella oli hurja myyntivuosi – myös tilauskanta ennätyslukemissa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat