Kokeile kuukausi maksutta

Betolarin liikevaihto alkuvuonna tuhansissa, tappio miljoonissa

Sementin korvaamista betonin tuotannossa kehittelevän Betolarin alkuvuosi ei vielä juurikaan liikevaihtoa tuottanut, mutta tappiota sitäkin enemmän.

Kuvaa työskentelystä Betolarin laboratoriossa Kannonkoskella. Siellä sijaitsee myös yrityksen pääkonttori. Kuva: Alpertti Rieskjarvi / Ruoste Productions

Yhtiön liikevaihto oli kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä noin 13200 euroa, kun sitä ei kertynyt vuotta aiemmin vielä lainkaan. Käyttökate puolestaan painui 2,0 miljoonaa euroa pakkasen puolelle vertailujakson 463000 euron tappiosta.

Betolarin mukaan liikevaihto ja käyttökate kuvastavat yhtiön liiketoiminnan nykyistä vaihetta, jossa yhtiö on solminut ensimmäiset Geoprime-konseptin kattavat kaupalliset sopimuksensa katsauskauden aikana. Tammi-maaliskuussa solmittujen kaupallisten sopimusten vaikutus liikevaihtoon kasvaa vuoden loppua kohden, kun asiakkaat ottavat Betolarin ratkaisua asteittain tuotantokäyttöön.

Katsauskaudella Betolar teki kaupallisen sopimuksen Geoprime-konseptinsa käyttämisestä suomalaisen Ja-Ko Betoni oy:n, tanskalaisen IBF Groupin ja belgialaisen Tubobel Groupin kanssa. Lisäksi katsauskauden jälkeen syntyi kaupallinen sopimus saksalaisen FC Nüdling Groupin kanssa.

”Aasiassa paikallinen organisaatiomme on vahvistunut ja arvioimme hyvin onnistuneiden pilottien edistävän kaupallisia neuvotteluita lähitulevaisuudessa”, toimitusjohtaja Matti Löppönen sanoo tiedotteessa.

Yhtiön mukaan markkinoiden kiinnostus Geoprime-ratkaisua kohtaan on ollut sekä Euroopassa että Aasiassa vahvaa ja tätä tukevat sekä ympäristöhyödyt että perinteisen sementin nouseva hintakehitys, jonka taustalla vaikuttavat energian hinnan nousu sekä toimitusketjujen ongelmat.

”Venäjän hyökkäys Ukrainaan heijastuu rakentamissektoriin ensisijaisesti Euroopassa investointiympäristöön ja betonirakentamisen raaka-aineiden saatavuuteen liittyvän epävarmuuden kautta. Aasian markkinoilla tilanne näkyy selkeästi vähemmän. Emme ole havainneet vihreiden rakennusmateriaaliratkaisuiden kysynnässä oleellisia muutoksia tilanteen seurauksena. Meillä ei ole toimintaa Venäjällä tai Ukrainassa, mutta nämä maat ovat muun muassa rakenneterästen ja masuunikuonan toimittajia.”

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Betolarin liikevaihto alkuvuonna tuhansissa, tappio miljoonissa”

  1. Olen vähän ihmetellyt tätä Betolarin jatkuvaa hehkutusta. Masuunikuonan ja lentotuhkan käyttöä betonin valmistuksessa on vuosikymmenien ajan tutkittu lukuissa maissa, kuten Neuvostoliitossa, USAssa ja Suomessakin. Ja Neuvostoliitossa tekniikka oli laajasti käytössäkin. Niinpä Partekin miehenä käydessäni 1989 Liettuassa betonielementtitehtaassa näin kuinka puolet tuotteistaan tehtiin tällä tekniikalla. Tehtaan johtaja mainitsi, että kun Anastas Mikojan – meillekin tuttu NLn ministeri – vieraili tehtaalla, niin hänkin tiesi eri tekniikat ja tunnisti masuunikuonabetonin sen tummemmasta väristä.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat