Kokeile kuukausi maksutta

Microsoft päätti kolmannen datakeskuksen sijoituskunnasta

Aiemmin Microsoft ja Fortum ovat kertoneet kahdesta kokonaisuuteen kuuluvasta datakeskuksesta.

Kolmas suunnitteilla oleva datakeskus sijoittuisi Espooseen, jossa sijaitsee myös Microsoftin Suomen pääkonttori. Kuva: Microsoft

Microsoftin Etelä-Suomeen suunnitteleman datakeskusalueen kolmas sijaintipaikka on Vihti. Maaliskuussa Microsoft ja Fortum kertoivat Espooseen ja Kirkkonummelle sijoittuvista datakeskuksista.

Lue lisää: Microsoft rakentaa datakeskuksen pääkaupunkiseudulle – Fortum kierrättää hukkalämmön

Vihtiin suunniteltu kolmas datakeskus täydentää Microsoftin datakeskusalueen konseptin. Siihen kuuluu kolme erillistä ja itsenäisesti toimivaa, mutta toistensa kanssa synkronoituvaa datakeskusta. Yrityksen mukaan näin varmistetaan asiakkaiden datan turvaaminen mahdollisimman pienellä vasteajalla kaikissa olosuhteissa.

Rakentamisen on määrä alkaa, kun kaikkien kolmen sijaintipaikan kaavat on vahvistettu ja tarpeelliset luvat saatu.

”Microsoftin datakeskus on Vihdin kunnan historian merkittävin yksittäinen investointi. Hankkeella on suuri positiivinen vaikutus kunnan työllisyyteen ja kehitykseen”, Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola sanoo.

Uudella datakeskusalueella on tiedotteen mukaan keskeinen rooli Suomen digitaalisen muutoksen vauhdittamisessa. Tutkimuslaitos IDC:n arvion mukaan seuraavien neljän vuoden aikana Microsoft, sen ekosysteemi ja pilviasiakkaat voisivat yhdessä tuottaa yli 17,2 miljardia euroa uutta kumulatiivista liikevaihtoa. Lisäksi Suomeen voi syntyä yli 11 000 työpaikkaa it-alan osaajille.

Uusi datakeskusalue liittyy osaksi Microsoftin maailmanlaajuista pilvi-infrastruktuuria. Siihen kuuluu yli 60 datakeskusaluetta, yli 200 datakeskusta ja yli 280 000 kilometriä valokuitukaapelia. Se palvelee yli miljardia asiakasta 140 maassa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Microsoft päätti kolmannen datakeskuksen sijoituskunnasta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat