Kokeile kuukausi maksutta

Tampere on vuoden rakennuttaja – Mari Lautala vuoden rakennuttajakonsultti

Tampereelle kehuja etenkin isojen rakennushankkeiden onnistuneesta läpiviennistä. Mari Lautalalle kiitosta pitkäjänteisestä työstä kosteudenhallinnan, puhtauden ja vastaanottomenettelyn toimintamallien kehittämisessä.

Tampereen Ratikan ykkösvaiheesta on valmiina 85 prosenttia ja koeajot Kajaanista tilatuilla "arktisilla" vaunuilla ovat täydessä vauhdissa. Kuva Pasi Tiitola.

Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on valinnut Vuoden 2022 rakennuttajaksi Tampereen kaupungin.

Palkintoperustelujen mukaan Tampereella on viime vuosina toteutettu useita vaativia kaupunkikehitys- ja infrahankkeita, joissa onnistumisen taustalla on ollut hankkeiden erinomainen valmistelu, riittävä resursointi sekä hankeorganisaatioiden laaja osaaminen. Ne ovat samalla olleet hyvä esimerkki julkisten ja yksityisten toimijoiden saumattomasta yhteistyöstä.

Esimerkkeinä mainitaan Tampereen Ratikka, Nokia Arena sekä kaupungin täydennys- ja aluerakennushankkeet.

”Hankkeet ovat muovanneet kaupunkikuvaa positiivisella tavalla ja luoneet pohjaa uusille investoinneille. Hyvän johtamisen lisäksi hankkeissa on panostettu laajasti myös sidosryhmäviestintään sekä viestimiseen hankkeiden vaikutuksista liikennejärjestelyihin. Erityisesti kaupunki on onnistunut asiakasarvon tuottamisessa, asiakaskokemuksen johtamisessa sekä projektien hallinnassa”, palkintoperusteissa listaillaan.

Tampereen kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä ja ympäristövaikutukset huomioidaan laajalti rakennushankkeissa. Tampere on myös palkittu puurakentamisen edistäjä.

Vuoden rakennuttajan palkinto on jaettu vuodesta 2007 alkaen ja aiemmin sen ovat saaneet mm.  Finavia, Etera, SOK, Liikennevirasto, Helsingin Yliopisto ja Sponda.

RTL:n palkinto kosteudenhallinnan ja kilpailutusten osaajalle

Rakennuttajatoimistojen liitto RTL ry on puolestaan valinnut vuoden 2021 rakennuttajakonsultiksi Sitowisen rakennuttajapäällikkö Mari Lautalan. Hänellä on alalta yli 20 vuoden monipuolinen kokemus sekä erityisosaamista projektinjohtamisesta sekä rakennuttamisesta vaativissa julkisissa rakennushankkeissa.

Tuomaristo  korosti etenkin Lautalan pitkäjänteistä työtä kosteudenhallinnan, puhtauden ja vastaanottomenettelyn toimintamallien kehittämisessä. Hän on vienyt eteenpäin myös kilpailutus- ja sopimustekniikkaa niin, että hiilineutraaliusvaatimukset voidaan huomioida paremmin koko hankkeen elinkaaren ajan tarveselvityksestä käyttöön asti.

Tällä hetkellä Lautala työskentelee rakennuttamisen osastopäällikkönä Sitowisen Lappeenrannan yksikössä.

Rakennuttajatoimistojen Liitto RTL on valinnut Vuoden rakennuttajakonsultin vuodesta 2010. Tunnustuksen tavoitteena on parantaa rakennuttajakonsulttien profiloitumista hankkeenjohtamisen osaajina. Valinnan tekee Raklin Rakennuttaminen -johtoryhmästä koottu raati.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tampere on vuoden rakennuttaja – Mari Lautala vuoden rakennuttajakonsultti”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat