Kokeile kuukausi maksutta

Varte rakentaa toimitilaa Järvenpäähän ja ottaa osan omaan käyttöönsä

Varte rakentaa Järvenpäässä sijaitsevalle Intron yritysalueelle uutta toimi- ja varastotilaa. Yhtiö on varannut alueelta kaksi tonttia.

Kuva: Arkkitehtuuritoimisto Ark Lab

Tempo 2 -toimitilahankkeen maarakennustyöt ovat käynnistyneet tontilla kesällä. Varte rakentaa tontille yhteensä noin 3000 neliömetriä toimi- ja varastotilaa. Yksi kolmasosa tiloista on varattu yhtiön omaan käyttöön.

Varte käynnisti tontin hankesuunnittelun syksyllä 2021, jolloin se allekirjoitti Järvenpään kaupungin kanssa tontista varaussopimuksen. Hanke on edennyt suunnitelman mukaisesti, ja kesän 2022 alussa jätettiin rakennuslupa-asiakirjat. Kesän lopussa käynnistyivät maarakennustyöt tontilla, ja varsinaiset rakennustyöt alkavat rakennusluvan myötä syyskuussa. Tilojen on arvioitu valmistuvan käyttöön ensimmäiselle käyttäjälle tammikuussa 2023.

”Tempo 2 -hanke on Varten hankekehityksessä syntynyt toimitilarakentamisen hanke. Vartella esiintyi tarve aluksi omille toimitiloille, ja etsintöjen kautta päädyttiin ratkaisuun rakentaa uudet toimitilat. Oma hankesuunnittelu tuo etua, kun rakennetaan itselle toimitiloja. Olemme päässeet itse suunnittelemaan ja varmentamaan, että tilat todella toimivat tarpeisiimme”, Varten toimitilarakentamisen johtaja Mikko Sirviö sanoo tiedotteessa.

Varte on myös tehnyt varaussopimuksen Intron yritysalueella sijaitsevasta Tahti 1 -tontista, jonka hankesuunnittelua yhtiö on vasta aloittamassa.

Intron yritysalue sijaitsee Lahden moottoritien ja Vanhan Lahdentien välissä. Matkaa Helsingistä on noin 40 kilometriä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Varte rakentaa toimitilaa Järvenpäähän ja ottaa osan omaan käyttöönsä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat