Kokeile kuukausi maksutta

Prismakeskus remonttiin Kouvolassa – urakan arvo 20 miljoonaa euroa

Hankkeessa mukana olevat yritykset ovat pääosin Kymenlaaksosta. Rakennusurakasta vastaa Recset oy.

Remontissa päivitetään Prismakeskuksen miljöötä, kalustusta, talotekniikkaa ja energiatehokkuutta. Myös rakennuksen julkisivuun tulee uudistuksia. (Kuva: Tommi Mattila)

Kymen Seudun Osuuskauppa aloittaa Kouvolan Prismakeskuksen uudistamisen vielä loppuvuoden aikana.

”Päivitämme Prismakeskuksen palvelut, miljöön, kalustuksen ja talotekniikan. Myös rakennuksen julkisivuun tulee uudistuksia. Hankkeen tärkeä tavoite on lisätä kiinteistön energiatehokkuutta esimerkiksi uusimalla lämmitysjärjestelmiä ja kylmäkalusteita”, kertoo KSO:n kaupallinen johtaja Ari Hyytiä.

Kokonaisinvestoinnin arvo on noin 20 miljoonaa euroa. Hanke valmistuu vuoden 2024 alussa Prisma Kouvolan 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Mukana olevat yritykset ovat pääosin Kymenlaaksosta. Rakennusurakasta vastaa Recset oy.

Kouvolan Prismakeskuksen paikalla on ollut vähittäiskaupan palveluita vuodesta 1974 alkaen. Sokos-market päivittyi Prismaksi vuonna 1988 tehdyn uudistuksen myötä. Vuosina 2010–2011 kiinteistössä tehtiin viimeisin suurempi uudistus, jossa rakennuksen myyntipinta-ala ja vuokralaisten määrä tuplaantuivat.

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Prismakeskus remonttiin Kouvolassa – urakan arvo 20 miljoonaa euroa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat