Kokeile kuukausi maksutta

Kesko takoi rautakaupassa ja talotekniikassa ennätystuloksen – korjausrakentaminen vetää jatkossakin

K-Rautojen lisäksi myös Onninen oli viime vuonna hyvässä vedossa.
Kuuntele juttu

Kesko teki viime vuonna hyvää tulosta. Myynti oli vahvalla pohjalla myös rakentamisen ja talotekniikan kaupassa, jossa yhtiö teki kaikkien aikojen ennätyksen.

Vuoden 2022 liikevaihto kasvoi kyseisellä toimialalla vertailukelpoisesti 9,4 prosenttia ja oli 4 805 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevoittoprosentti oli 7,1.

Suomessa Onnisen ja K-Raudan kehitys jatkui vahvana. Pääjohtaja Mikko Helanderin mukaan myynti kehittyi hyvin myös Norjassa ja Ruotsissa yritysasiakaskaupassa. Onninen kasvatti myyntiään Puolassa ja Baltiassa.

”Yritysasiakaskaupan osuus rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialan myynnistä nousi yli 80 prosenttiin. Yritysasiakaskaupassa myynnin kasvu jatkui vahvana rakentamisen hyvän aktiviteetin ansiosta. Erityisesti vihreään siirtymään ja energiatehokkuuden parantamiseen liittyvien tuotteiden kysyntä oli erittäin vahvaa. Myös korjausrakentamisen hyvä kysyntä tuki positiivista kehitystä”, Helander listaa tilinpäätöstiedotteessa.

Korjausrakentamisen osuus onkin hänen mukaansa jo yli puolet toimialan myynnistä.

Kesko ennakoi uudisrakentamisen markkinan laskevan jonkin verran vuodesta 2022. Tilannetta tasaa kuitekin korjausrakentamisen sekä vihreään siirtymään liittyvän rakentamisen kasvu. Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa liikevoiton ennakoidaan pysyvän hyvällä tasolla.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kesko takoi rautakaupassa ja talotekniikassa ennätystuloksen – korjausrakentaminen vetää jatkossakin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat