Kokeile kuukausi maksutta

Jatkeen Anttonen: ”Ilman toimitilarakentamista olisimme dipanneet pahemmin”

Asuntomarkkinoiden hyytyminen olisi iskenut pahemminkin Jatkeen liiketoimintaan, jos yhtiössä ei olisi tehty uusia strategisia valintoja muutama vuosi sitten.

Havainnekuva Maatullin peruskoulun ja päiväkodin arkkitehtikilpailun voittajasta. Kuva: Fors Blomqvist Architects

”Meillä on tällä hetkellä myymättä vain seitsemän asuntoa”, Jatkeen toimitusjohtaja Hannu Anttonen kertoo.

Yhtiön asuntorakentamisen arvo oli viime vuonna noin 187,2 miljoonaa euroa, josta oman gryndin osuus oli  20 miljoonan euroa. Yhteensä yhtiöllä oli rakenteilla  2 171 asuntoa ja valmistuneita oli 1 488. Valmistuneista asunnoista RS-asuntoja oli 212 kappaletta. Sijoittajille yhtiö myi 319 asuntoa. Urakkaa oli 957 asunnon verran. Viime vuonna aloitettiin 41 RS-asunnon rakentaminen.

Yhtiön tilanne olisi Anttosen mukaan huomattavasti heikompi, jos yhtiö ei olisi panostanut toimitilaliiketoimintaansa.

”Ilman hyvin kehittynyttä toimitilarakentamista olisimme dipanneet pahemmin. Päätimme muutama vuosi sitten panostaa toimitilarakentamiseen, joten se on osaltaan korvannut asuntorakentamisen hiipumista.”

Viime vuosi oli yhtiön ensimmäinen vuosi sen nykyisellä konsernirakenteella. Yhtiö teki viime vuonna liikevaihtoa noin 390 miljoonaa euroa ja liikevoittoa noin 16,4 miljoonaa euroa.

Pääkaupunkiseudun toimitilarakentamisen yhtiöittäminen on vaatinyt paljon investointeja ja yhtiöön piti löytää oikeat ihmiset vetäjiksi. Yhtiötä johtaa Antti Raunemaa. Hän aloitti Jatkeella jo vuonna 2021.

Toimitilarakentamisen osuus koko konsernin liikevaihdosta oli noin 160 miljoonaa euroa. Erityisesti logistiikka- ja toimitilarakentaminen sujui viime vuonna yli yhtiön asettamisen tavoitteiden.

”Olemme saaneet useita merkittäviä hankkeita uuden yhtiön myötä, joista suurimpina voisi mainita esimerkiksi Pasilan peruskoulun ja Maatullin koulun hankkeet. Toimitilarakentamisen liikevaihto on kasvanut 30 prosenttia, myös toimitilarakentamisen tilauskanta on kasvanut merkittävästi”, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Juha Pekka Ojala kertoo.

Satsaaminen toimitilarakentamiseen on kannattanut.

”Panostamalla toimitilarakentamiseen olemme saaneet 50-100 miljoonan euron hankkeita lisää. Toimitilarakentamisen osuus liikevaihdostamme oli vuonna 2022 noin 40 prosenttia, kun asuntojen osuus oli noin 48 prosenttia”, Ojala jatkaa.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Jatkeen Anttonen: ”Ilman toimitilarakentamista olisimme dipanneet pahemmin””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat