Kokeile kuukausi maksutta

Sarjayhdistelijä muistelee, eli kuinka humanistista tuli liikemies Henri Juva

Henri Juva on jättänyt vahvan kädenjäljen yritysmaailmaan talotekniikkaurakoinnin näkökulmasta, eikä hänen vaikutuksensa ole rajoittunut pelkästään yhteen toimialaan. Lahjakkaasta persoonasta olisi voinut tulla vaikka mitä, mutta kohtalo ei jättänyt lopulta valinnanvaraa.

Sopivasti vappulukemistoon ilmestyy pitkän linjan talotekniikka-alan sarjayrittäjän – tai omasta mielestään ennemminkin sarjayhdistelijän – Henri Juvan muistelmat: Henri Juva – Humanisti vai liikemies? LVI-TU:n entisen nokkamiehen Jari Syrjälän toimittama kirja kattaa pitkän ajanjakson paljastaen monia yrityselämän koukeroita mutta avaten myös yrittäjän karua arkea.

Yrittäjyys Juvalla on dna:ssa, mutta tekniikkaa humanistiksi itsensä paremmin tunteva mies pyrki karttamaan viimeiseen saakka. Hän haaveili pienestä pitäen ryhtyvänsä toimittajaksi, ja niinpä jo kouluiässä Juva ryhtyi tuotteliaaksi julkaisija-toimittajaksi ja hänen käsissään alkoi syntyä lehtiä, joiden levikki laajeni vähitellen myös perheen ja suvun ulkopuolelle.

Lupaavasti alkanut toimittajan ura katkesi kuitenkin hänen isänsä kuollessa yllättäen ja Juvan ottaessa vastuun perheyhtiöstä. Emme saa koskaan tietää, millaisen uutisreportterin maailma Juvassa menettikään, mutta kohtaloaan ei voi aina valita, ja loppu on sitten historiaa.

Vuonna 1991 Huberin kanssa toteutettu yrityskauppa tuotti Juvalle hänen itselleen asettamansa tavoitteen: taloudellisen riippumattomuuden. Tätä tai useampia kauppoja myöhemminkään ei Juva kuitenkaan ulosmitannut, ja paluu nuoruuden haaveiden pariin jäi tekemättä, mikä on taloudellisessa mielessä toki ollut siunaus.

Juvan mukaansatempaavat muistelmat valottavat osaltaan tätä tarinaa ja suomalaisen rakennus- ja talotekniikkaurakoinnin kehityskaarta sekä siihen liittyvien henkilöiden taustoja aina Neuvostoliiton vientiprojektien hulvattomista ajoista Venäjän kauppaan ja sen päättymiseen sekä tietenkin kotimaan projektiliiketoimintaan samalta ajanjaksolta aina viime päiviin saakka. Tuttuja nimiä vilahtelee tuon tuostakin, ja etenkin yrityskaupat saavat uutta väriä tasapaksuihin tiedotteisiin verrattuna.

Kauppatavat ovat vuosikymmenten varrella muuttuneet: esimerkiksi hyvin avoimistakin kartelleista on luovuttu. Tähän on myös alalla toimineilla henkilöillä, kuten juuri Juvalla, ollut osansa. Aito liikemies ei voi rakentaa uraansa vääryyksien ja konnuuksien varaan.

Moni asia saa muistelmissa lisäselvyyttä, mutta täytyy muistaa, että näkemys on yhdestä suunnasta. Joku toinen voisi muistaa asiat eri tavalla, mutta itse varsin pitkään Juvan tunteneena luotan hänen rehellisyyteensä näissä asioissa. Hänen ei tarvitse enää päteä tai olla oikeammassa kuin muut.

Tuntee Juvan tai ei, tarjoaa kirja lukijalleen kiintoisan välähdyksen rakentamisen, talotekniikan ja projektiliiketoiminnan historiasta. Toisaalta se tarjoaa myös hyvän oppikirjan yrittämisen ja yrityskauppojen onnistuneeseen toteuttamiseen – etenkin talotekniikan saralla, miksei myös palveluliiketoiminnassa.

Henri Juvan hyvä ystävä Jari Syrjälä on saanut muistelmissa irti olennaisimman, joten luvassa on mieluisa lukuelämys. Itselleni aikalaisena se tarjosi syvällisemmän näkymän maailmaan, jota olen aina tykännyt seurata, mutta josta en ole aiemmin tiennyt läheskään näin paljon.

Henkilönä Juvaa kuvastaa ehkä parhaiten ja tiivistetysti kirjassa esitetty nuorimman lapsen luonnehdinta isästään: ”Siellä keskellä merta Pappa on omimmillaan, vene autopilotilla ja kirja kädessä.”

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Sarjayhdistelijä muistelee, eli kuinka humanistista tuli liikemies Henri Juva”

  1. Tuo pitää lukea, mistä sen vaan saa käsiinsä

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat