Sarjayhdistelijä muistelee, eli kuinka humanistista tuli liikemies Henri Juva

Henri Juva on jättänyt vahvan kädenjäljen yritysmaailmaan talotekniikkaurakoinnin näkökulmasta, eikä hänen vaikutuksensa ole rajoittunut pelkästään yhteen toimialaan. Lahjakkaasta persoonasta olisi voinut tulla vaikka mitä, mutta kohtalo ei jättänyt lopulta valinnanvaraa.

Putkiremonttien hinnat nousevat, kun suunnittelijoista ja valvojista tulee pula

Putkiremonttien suunnittelijoista, valvojista ja urakoitsijoista tulee tulevaisuudessa pula, kun suunnittelijoiden ja valvojien vaatimustaso nousee ja Aalto-yliopisto on lopettamassa talotekniikka-alan koulutusohjelman. Samaan aikaan myös esimerkiksi Tampereen teknillisestä yliopistosta on lakkautettu kaksi talotekniikkaan liittynyttä professuuria.