Kokeile kuukausi maksutta

”Suoria vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin” – Safa puolustaa riittävää luonnonvaloa ja esittää isompia asuntoja

Safa esittää lausunnossaan myös, että vähimmäispinta-alan pitäisi olla 22 neliömetriä – ja mielellään jopa 25 neliömetriä.

Kuuntele juttu

Suomen Arkkitehtiliitto (Safa) toteaa lausunnossaan ympäristöministeriön ehdotuksesta asetukseksi asuin-, majoitus- ja työtiloista, että riittävä luonnonvalo on turvattava kaikessa uudisrakentamisessa.

Ensi vuoden alussa voimaan tuleva rakentamislaki sisältää vaatimuksen suoran luonnonvalon pääsystä ikkunan kautta kaikkiin asuinhuoneisiin.

Safa esittää asetukseen lisättäväksi määräystä, jonka mukaan asuinhuoneissa päivänvalon riittävyyttä epäiltäessä rakennustarkastus voisi edellyttää riittävän päivänvalon osoittamista vakiintuneella laskentamenetelmällä.

”Riittävällä luonnonvalolla on todettu olevan suoria vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin, terveyteen ja vireystasoon. Esimerkiksi nykyisin yleistyneissä syvärunkoisissa asunnoissa avokeittiötila jää usein huoneen takanurkkaan, jolloin luonnonvalon määrä keittotilassa jää vähäiseksi. Olisikin perusteltua, että ainakin heikoiten päivänvaloa saavasta huoneesta valon määrä voitaisiin tarvittaessa vaatia mitattavaksi”, Safan erityisasiantuntija Heini Korpelainen sanoo.

Asetusluonnoksen mukaan ikkunavaatimuksesta voitaisiin poiketa majoitusrakennuksen korjauksessa tai muutettaessa rakennuksen käyttötarkoitusta majoituskäyttöön. Myös uutta majoitusrakennusta rakennettaessa vaatimuksesta voitaisiin joustaa enintään 20 prosentissa majoitushuoneista. Safa esittää lausunnossaan, ettei uudisrakentamisessa tule sallia ikkunattomia majoitushuoneita.

Vähimmäispinta-alaksi 22 neliötä

Ympäristöministeriön asetusluonnoksessa asuinhuoneiston vähimmäispinta-alaksi esitetään 20 neliömetriä. Safa esittää lausunnossaan, että vähimmäispinta-alan pitäisi olla 22 neliömetriä – ja mielellään jopa 25 neliömetriä.

“Kylpyhuonetiloja koskevat esteettömyysvaatimukset ovat käytännössä pienentäneet muita asuintiloja noin kahden neliömetrin verran, joten mielestämme on perusteltua nostaa saman verran asunnon minimipinta-alaa”, Korpelainen sanoo.

Ahtaat asuintilat lisäävät myös riskiä tilojen heikkoon kalustettavuuteen. Safan lausunnossa esitetään asetukseen lisättäväksi määräystä, jonka mukaan rakennusvalvonta voisi vaatia esittämään huoneen kalustettavuuden sellaisissa tapauksissa, joissa herää epäilys pohjaratkaisun toimimattomuudesta. Huoneen kalustettavuuden voisi esittää muutamalla vakioidulla kalusteella.

Asetusehdotuksen mukaan asuintilat on varustettava niiden käytön edellyttämillä kiintokalusteilla. Asetus mahdollistaa kuitenkin ratkaisut, joissa asunnon varustelun loppuunsaattamisesta voi – erikseen niin sovittaessa – vastata myös asunnon ostaja.

“Tämä muotoilu on mielestämme erittäin hyvä, sillä se mahdollistaa esimerkiksi loft-asuntojen toteuttamisen niin sanottuna raakatilana. Asukas voi viimeistellä kiintokalustuksen haluamallaan tavalla”, Korpelainen sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “”Suoria vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin” – Safa puolustaa riittävää luonnonvaloa ja esittää isompia asuntoja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat