Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli syyskuussa -8,1, kun se oli elokuussa ja myös heinäkuussa -7,2. Vuotta aiemmin syyskuussa luottamusindikaattori sai arvon -11,5.
Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -2,6.
Tiedot perustuvat kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 1.–18. syyskuuta 1 268 Suomessa asuvaa henkilöä.
Sekä nykytilan arvio että odotus oman talouden kehityksestä olivat hyvin heikolla tasolla. Odotus myös Suomen taloudesta vuoden kuluttua oli vaisu.
Odotus yleisestä työttömyyskehityksestä pysyi synkähkönä ja työttömyyden uhka koettiin omallakin kohdalla suhteellisen suureksi.
Arvio omasta rahatilanteesta oli melko valoisa. Mahdollisuudet säästää jatkossa ennakoitiin tavanomaisiksi. Aikeet lainanottoon lisääntyivät hieman.
Asunnon ostoa tai talon rakentamista harkitsi vain 11 prosenttia kuluttajista. Kuluttajista 16 prosenttia suunnitteli käyttävänsä rahaa kodin peruskorjaamiseen seuraavan vuoden aikana.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Tilastokeskus: Suomalaisten aikeet asunnon ostamiseen ja remonttiin melko vähissä”