Asiantuntija: Millainen pitäisi olla päästöarvioinnin rooli korjaushankkeissa?

Rakennusten päästölaskennasta kaavaillaan pakollista Suomen päivittyvien rakennusmääräysten myötä. Säädös kohdistuu ensisijaisesti uudisrakentamiseen, ja korjausrakentaminen tulee mukaan myöhemmin.

Korjausrakentamisen osuus on ollut viime vuosina jo yli 40 prosenttia rakennusurakoiden kokonaisarvosta. Suomen kerrostaloista noin puolet on rakennettu vuosina 1960–80. Suurimmalle osalle niistä ei ole tehty energiasaneerausta, ja niiden energialuokitusta voidaan pitää heikkona. Korjaustarve on siis suuri.

Rakennetun ympäristön päästöistä noin 75 prosenttia muodostuu energian käytöstä. Toistaiseksi energiasaneerauksilla on merkittävä mahdollisuus vähentää rakennusten energiankulutusta ja sitä kautta kasvihuonekaasupäästöjä. Rakennusmateriaalien kierrätys- ja uudelleenkäyttöasteen sekä uusiutuvan energian käytön kasvaessa mahdollisuus vaikuttaa rakennuksen elinkaarenaikaisiin päästöihin kuitenkin pienenee. Tavoitteena päästöjen vähennys ei motivoi energian säästöön, sillä nollapäästöisen energian määrä ei vaikuta kokonaispäästöihin.

Samalla tavalla kierrätysmateriaalin kasvava käyttö alentaa korjaushankkeen kokonaispäästöjä, mutta matalapäästöisen materiaalin valinta ei välttämättä paranna energiatehokkuutta, joten pelkästään päästöillä ohjailu ei tuota parasta mahdollista lopputulosta. Tässä kohtaa olisikin järkevää harkita, miten korjausrakentamista tulisi säädellä tulevissa lakiuudistuksissa, jotta myös energiatehokkuus optimoitaisiin.

Kehitettävää on vielä paljon

Rakennusten ilmastoselvitystä perustellaan hiilineutraalisuustavoitteella. Päästöjen vertailuun tarvitaan indikaattori. Tähän haasteeseen ympäristöministeriö on jo tarttunut, mutta valuvikoja on havaittavissa vielä useita.

Ministeriön arviointimenetelmän energian käyttö perustuu energiatodistuksissa ilmoitettuun ostoenergian tarpeeseen, joka ei aina kuvaa todellista kulutusta. Case-kohteissa havaittiin jopa puolet pienempää energiankulutusta kuin niiden laskennallinen ostoenergian tarve. Eroon löytyi ainakin kaksi todennäköistä syytä: rakennuksen pinta-ala ja ilmatiiveys.

Väärä pinta-ala voi johtaa merkittäviin eroihin ostoenergiatarpeen suhteen. Laskennallisesti ilmatiiveydellä on taas joidenkin rakenteiden osalta jopa suurempi merkitys korjattavien kerrostalojen ostoenergian tarpeeseen kuin rakenteiden läpi kulkevilla johtumislämpöhäviöillä.

Tehtyjen selvitysten perusteella varsinkin betonirunkoisten kerrostalojen ilmatiiveys on huomattavasti laskentaohjeiden taulukkoarvoja parempi. Ilman tarkempia tietoja taulukkoarvoja on kuitenkin käytettävä, sillä harvemmin tehdään ilmatiiveysmittauksia ostoenergiatarvetta määritettäessä.

Lisää mahdollisuuksia laskureihin

Muita kehitystä vaativia asioita ovat materiaalien vajavaiset päästötietokannat. Laskureissa tai laskentaohjeissa ei saa helposti otettua huomioon, että materiaali mahdollisesti vaihdetaan toiseen 50 vuoden tarkastelujaksolla. Tällainen tilanne tulee vastaan esimerkiksi remonteissa, joissa julkisivut kunnostetaan kevyesti 10–20 vuoden käyttöiälle, jonka jälkeen niille tehdään niin sanottu purkava korjaus. Tämä mahdollisuus laskureissa tulisi ehdottomasti olla, kun arvioidaan rakennuksen tyypillistä 50 vuoden elinkaarta. Näin hankesuunnittelussa rakenteiden päästöjen käyttöikäoptimointi olisi mahdollista.

Tuotteiden vaihtovälissä esiintyy myös toinen mahdollinen ongelma. Teknisten käyttöikien seurantaa ei tiettävästi tehdä tarkkaan, vaan ohjeistetut saneerausvälit ovat suuntaa antavia.

Tietokannan päästöarvo purkuvaiheen työmaatoiminnoille, kuten sähkön, veden tai muun kulutukselle, perustuu taustaraporttinsa perusteella hyvin pieneen tutkimusotokseen ja vaikuttaa ylimitoitetulta laajojakin korjauskohteita ajatellen. Myös eri arviointimenetelmien materiaalien loppuskenaariot vaihtelevat.

Mikäli laskennassa aiotaan sallia tuotetiedot, jotka lisätään kaupallisen toimijan rakennekirjastoon, arvojen tulisi vastata kansallisen päästötietokannan arvoja. Muuten tuloksista ei saa vertailukelpoisia. Kierrätettävyyden merkityksen kasvaessa asia on entistäkin tärkeämpi.

Määrälaskennassa virheherkkyyttä

Edellä mainittujen lisäksi epätarkkuutta lisäävät määrälaskennan virheherkkyys ja 50 vuoden aikana rakennekohtaisesti laadittavat skenaariot. Ilman tarkkaa määritelmää eri konsultit tulkitsevat erilaisten rakenneratkaisujen uusimistarpeet eri tavalla. Etukäteen on haastavaa arvailla, uusitaanko 30 vuoden päästä tehtävässä saneerauksessa tasan samat rakennekerrokset kuin nyt.

Oletusarvona kaikkien rakenteiden uusiminen taas ei ole kovinkaan järkevää, koska seuraava saneeraus tuskin tehdään täysin samat rakenteet uusien. Tarkastelu tulisi tehdä rakennekohtaisesti huomioiden todennäköisin skenaario. Tämä taas vaatii laskijalta vankkaa tietotaitoa korjausratkaisuista.

Näin ollen erilaisia oletuksia joudutaan tekemään niin paljon, että tuloksista voi puhua enintään suuntaa antavina. Toistaiseksi samoilla lähtöarvoilla laskettuna jopa saman toimiston eri konsultit saattavat saada eri tuloksia. Perehtyneet toki tietävät, että hiilijalan- ja hiilikädenjäljen arviointimenetelmää kehitetään yhä.

Koko rakennuksen ostoenergian tarpeen sijaan ainakin korjausrakentamisessa rakennekohtaisten ratkaisujen 50 vuoden vertailu voisi olla järkevää. Rakennusten ollessa yksilöitä kiinteiden rakennuskohtaisten raja-arvojen asettaminen tuntuu mahdottomalta ainakin tämänhetkisillä tiedoilla. Mikäli raja-arvoja ollaan harkitsemassa esimerkiksi kilpailutuksen kriteeriksi, laskentaohjeisiin ei saa jäädä tulkinnanvaraa, tai käytännössä laskijan pitäisi olla sama jokaisessa kohteessa.

Myös materiaalien päästöarvot tulisi sitoa suunnitelmiin U-arvojen tapaan, tai muuten urakkavaiheessa materiaaleilla on vaara vaihtua halvempiin ja korkeampipäästöisiin. Missään nimessä tällaisia laskelmia ei voi käyttää todisteina päästövähennyksistä kaupunkien tai valtakunnallisten kasvihuonekaasupäästöjen inventaarioissa.

Nykyisten ohjeiden perusteella vaikuttaisi, että päästöjen kannalta parhaat ratkaisut ovat usein kalliimpia. Herääkin kysymys, kenen tulisi maksaa ilmastoselvityksestä johtuvat lisäkulut. Tuskin on reilua vyöryttää niitä ketjun loppupäähän esimerkiksi asunnon ostajalle, ellei siitä saa jotain muutakin hyötyä.

Opinnäytetyön selvityksessä kävi myös ilmi, että tiivistyskorjaukset olisivat kustannustehokas keino parantaa rakennusten energiatehokkuutta. Niihin tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota saneeraushankkeissa.

Tämän kirjoituksen havainnot perustuvat opiskelijaresurssein pienellä otoksella tehdyn yamk-opinnäytetyön tuloksiin. Havaittuja potentiaalisia ongelmia on sen verran paljon, että kirjoituksen nostot olisi syytä vähintään tarkistaa ennen varsinaisten raja-arvojen asettamista.

Erityisesti ostoenergian tarpeen laskenta tulisi tarkistaa. Muuten päästölaskelmista uhkaa tulla konsultteja työllistävä muutaman satasen pakollinen asiakirja kevyellä tieteellisellä pohjalla ja kyseenalaisilla ympäristöhyödyillä.

Kirjoittajat:
Ville-Petteri Horttanainen työskentelee korjaussuunnittelijana Conditio oy:ssä ja Paula Naukkarinen yliopettajana Metropolia-ammattikorkeakoulussa. Kirjoitus perustuu Horttanaisen yamk-opinnäytetyöhön Saneeraushankkeen päästöjen kustannus- ja käyttöikävaikutukset, joka valmistui viime vuonna.