Jugendhelmi ehostetaan takaisin edustuskuntoon – ”Työnaikaisen suunnittelun määrä on ollut valtava”

Talon monimuotoinen peltikatto on osoittautunut erityisen vaativaksi korjaajille. Hankkeen vajavaiset lähtötiedot ovat aiheuttaneet valtavasti työnaikaista suunnittelua ja merkinneet myös kosolti lisätöitä alkuperäisiin kaavailuihin verrattuna.

Yli 100-vuotias tennishalli muuntuu asunnoiksi Helsingissä – talo oli sortumisvaarassa jo 1960-luvulla

Tähtitorninmäen puiston kupeessa Helsingissä on menossa mielenkiintoinen käyttötarkoituksen muutos. Auratum Asunnot rakennuttaa asuntoja vuonna 1916 valmistuneeseen tennishalliin ja sen viereiseen 1800-luvun alkupuolen piharakennukseen, joka oli alun perin osa Merisotakoulua.