Lujabetonin elementtitehdas vihittiin käyttöön Kärsämäellä

Lujabetonin suurimman elementtitehtaan virallisia avajaisia on vietetty 10. helmikuuta Kärsämäellä. Tehdas valmisti ensimmäiset tuotantoeränsä jo vuoden 2014 alkupuolella, ja Lujabetoni siirsi Haapajärven tehtaansa elementtituotannon Kärsämäelle joulukuussa 2014. Kuluvan vuoden maaliskuun alkuun mennessä tuotannon arvioidaan olevan jo normaalivauhdissa.

Espoon sairaalahankkeessa riidellään jo kymmenistä miljoonista

Espoon murheet sairaalahankkeensa kanssa jatkuvat. Jorvissa tilaajan ja Lujan välit ovat tulehtuneet siihen pisteeseen, että kymmenien miljoonien eurojen riitoja rakennusvirheistä ja runsaista lisä- ja muutostöistä tullaan ilmeisesti ratkomaan oikeudessa. Hankkeen arvo on 120 miljoonaa.

Ruotsi tuo särvintä leivän päälle betoniyrityksille

Ruotsin markkina on yhä tärkeämpi suomalaisille betoniyrityksille, ja kasvuodotukset ovat kovat. Lujabetoni ja YBT:n yhteisyritys Prefabmästarna Sverige AB on saanut lupaavasti jalkaa oven väliin. Rajavillen toimitusjohtaja Juhani Toivonen uskoo, että Ruotsin painoarvo vain kasvaa.

Valion uusi jauhetehdas otettiin käyttöön Lapinlahdella

Valion uusi lastenruokien raaka-aineita valmistava jauhetehdas on vihitty käyttöön perjantaina 29. elokuuta Lapinlahdella. Kohteen pääurakoitsijana toimi Lujatalo, ja runko- sekä julkisivuelementit toimitettiin Lujabetonin Siilinjärven tehtaalta. Tehtaan toimituksen arvo Luja-yhtiöille oli yhteensä reilut 20 miljoonaa euroa. Valion osalta kokonaisinvestointi oli yli 70 miljoonaa euroa.