Rakennusalan 60-luvun patruunat Armas Puolimatka, Kauko Rastas ja Tauno Mäkinen putosivat korkealta

1960- ja 70-lukujen rakentamista hallitsivat vahvat patruunat Armas Puolimatka, Polarin Kauko Rastas ja YIT:n Tauno Mäkinen. Jokainen heistä näki kuitenkin elämäntyönsä ja uransa katoavaisuuden. Puolimatka sai lahjustuomion, Rastaan yritys katosi 90-luvun lamaan ja vientipalkinnon juuri saanut Mäkinen sai potkut.

Rakentaja on ollut aina vuoristoradalla – rahamarkkinoiden, muuttoliikkeen ja finanssipolitiikan heiteltävänä

Rakennusala on kokenut kahdet hullut vuodet ja yhden ison ja monta pienempää lamaa viimeisen 50 vuoden aikana. Yritykset ovat olleet rahamarkkinoiden ja valtion suhdannepolitiikan heiteltävänä.

Kahvila Birgitta Hernesaari valittiin Vuoden Hirsirakennukseksi

Uutta suomalaista hirsiarkkitehtuuria esille tuovan Vuoden Hirsirakennus -kilpailun voittajaksi valittiin Helsingin eteläiseen kärkeen viime kesäksi valmistunut hirsirakenteinen Kahvila Birgitta Hernesaari. Voittaja palkittiin Puupäivän yhteydessä järjestetyssä Hirsitaloteollisuus (HTT) ry:n seminaarissa.