Lisää laadukasta keskustelua

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Monenlaiset rakentamisen laatuun ja maineeseen liittyvät teemat ovat tänäkin keväänä olleet runsaasti esillä julkisuudessa. Usein rakentajille jää keskustelussa altavastaajan asema – esimerkiksi rakentamisen laadusta esitetään monenlaisia huomioita, mutta tekijöiden vastauksia ei aina kysytä tai vastauksia ei kunnolla kuunnella.

Ongelmiin liittyvien – niiden paljon puhuttujen – juurisyiden tunnistaminen ja ratkaisujen hakeminen vaatii koko alan yhteistä ponnistusta ja pohdintaa. Siksi tarvitaan keskustelua ja erilaisten näkökulmien esittämistä.

Rakennuslehti haluaa olla alan keskeisenä mediana mukana ratkaisujen pohdinnassa ja keskustelupaikan tarjoajana. Olemme tänä vuonna esimerkiksi tuoneet printtilehteen uuden Asiantuntija-kirjoituspalstan, johon kannustamme alan ammattilaisia kirjoittamaan omin sanoin rakentamisen ajankohtaisista ilmiöistä, teknisistä ratkaisuista ja alan kehittämisestä. Lisäksi tuomme verkkosivuille lisää vierailevia mielipidekirjoittajia.

Nämä verkkosivut ovat muutoinkin hyvä foorumi alan sisäiselle keskustelulle. Sivuilla vierailee viikoittain noin 40 000 lukijaa eli melkoinen joukko rakennus- ja kiinteistöalan asiantuntijoita ja alasta kiinnostuneita. Tällä joukolla on varmasti annettavaa, kun puhutaan rakentamisen ajankohtaisista kysymyksistä ja alan kehittämisestä.

Usein verkkosivuilla julkaistuihin juttuihin kertyy lukuisia kommentteja ja keskustelunavauksia sivuilla vierailevilta lukijoilta. Kesän aikana kehitämme tätä keskusteluosiota niin, että jatkossa kaikkien kommentoijien on rekisteröidyttävä aiempaa tarkemmin verkkosivuille. Tällä haluamme suunnata keskustelua ennen kaikkea ammatilliseen suuntaan. Edelleen mielipiteensä voi halutessaan esittää oman nimimerkkinsä takaa, mutta toivomme, että mahdollisimman moni keskustelija pyrkii alaa eteenpäin vievään ja alalle sopivasti rakentavaan, toki tarvittaessa kriittiseenkin kommentointiin.

Kerromme uudistuksesta tarkemmin verkkosivuilla alkukesästä. Kirjoituskynän voi jo teroittaa!

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lisää laadukasta keskustelua”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat