Käynti asuntotyömaalla Pietarissa oli silmät avaava kokemus. Meikäläiseen tapaan olen tottunut siihen, että valmis asunto tarkoittaa sitä, että siellä on kolmesta vaihtoehdosta valittu parketti, seinävärit ja keittiön kaapit. Pietarissa asiakkaalle jo pelkästään tasoitetut seinät ovat melkein liikaa. Venäläinen asunnonhankkija haluaa päättää itse siitä, mitä asuntoon tulee.
Seinien paljaus ja lattian betonipinta herätti ensinäkemältä ihmetystä, mutta kun ajatukseen tottui, se vaikutti hyvältä. Miksi tyydymme grynderin valitsemaan värimaailmaan, varusteluun ja siihen, että jokainen pienikin muutos maksaa maltaita? Antaa asiakkaan itse hoitaa homma loppuun, jos tämä niin haluaa. Sen pitäisi tietysti näkyä myös asunnon hinnoittelussa. Ainakin Lemminkäisen rakentamassa Alexandria-kohteessa asunnon valmiusaste oli siinä vaiheessa, että olisin melkein itsekin pystynyt tekemään loput. Täysin venäläisten toteuttamissa kohteissa valmiusaste jää tosin vielä alhaisemmaksi.
Suomalainen asunnonostaja on venäläistä sopuisampi ja tyytyy vähään. Me maksamme järjettömiä summia uusista asunnoista, joissa ei ole mitään kovin ihmeellistä tai persoonallista.
Sama näyttää pätevän arkkitehtuuriin. Ihmettelin samaisella pietarilaisella asuntotyömaalla talon muotoja: oli erkkeriä, kaarevaa linjaa ja torneja. Näkymä tornitalon huipulta paljasti, että vaihtelevaa asuntoarkkitehtuuria on joka puolella miljoonakaupunkia. Suomalaiset arkkitehdit ovat mutisseet, että venäläisiin asuntoihin tulee näiden muotoilujen takia vesi sisään. Kysyin asuntotyömaan projektipäälliköltä, miksi suomalainen kerrostalorakentaminen on pääasiassa tasaista laatikkotuotantoa ja venäläinen vaihtelevaa ja leikkisää. Hänen mielestään kyse on kuitenkin pääasiassa rahasta. Erikoisemman arkkitehtuurin toteuttaminen on kallista, eikä sitä kannata suomalaisessa asuntotuotannossa tehdä, sillä suomalaiset asiakkaat eivät halua maksaa lisähintaa erkkereistä.
Enpä tiedä. Kun katselee suomalaisten asuntorakentajien tilinpäätöksiä, luulen, että kyllä niihin asuntojen nykyhintoihin mahtuisi pari erkkeriäkin ilman, että yritysten tulos aivan mahdottomasti kärsisi. Nyt asiakkailla ei ole edes valinnan mahdollisuutta, kun kaikki uudistuotanto näyttää samanlaiselta ja maksaa yhtä paljon. Kilpailu ei pakota asuntotuottajia tekemään mitään ekstraa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Olemme tyytyneet bulkkiin”