Korjausrakentamisen – ja rakennusalan yleensä – kehitykseen liittyvän keskustelun painopiste on voimakkaasti hankkeen läpivientiajan lyhentämisessä. Taustalla on alan olematon tuottavuuden kehitys läpi teollisen rakentamisen historian, mutta myös pyrkimys parempaan kannattavuuteen. Inspiraatiota tahtituotantoon, tarkempaan aikataulusuunnitteluun ja esivalmistukseen on haettu esimerkiksi laiva- ja autoteollisuudesta.
Samalla kuitenkin näyttäisi, että asiakaskokemuksen ja laadun tuottaminen eivät pysy tuottavuusloikassa matkassa. Alaa laajasti seuraavalle mieleen hiipii pelko, että vallalla on suunnistajan riskienhallintastrategia: vauhti korjaa virheet.
Korjaushanke on aina vieraalla pääomalla tehtävä pilottiprojekti. Mitä jos benchmarkkia haettaisiinkin ihan toisenlaisesta tuotantoympäristöstä?
Mitä tapahtuisi asiakaskokemukselle ja lopputuotteen laadulle, jos remontointi nähtäisiin yhtä yksilöllisenä ja merkityksellisenä prosessina kuin mittatilauspuvun valmistus tai elokuvan tuotanto? Molemmat maailmat – räätälinpaja ja filmistudio – sisältävät elementtejä, jotka voisivat uudistaa tapaa, jolla rakennamme ja korjaamme tiloja ihmisille.
Räätäli ei toimi massatuotannon logiikalla. Jokainen puku tehdään yksilölle, tämän mittojen, toiveiden ja käyttötarkoituksen mukaan. Myös laadukas remontti voisi lähteä samasta periaatteesta: asiakasta kuunnellaan tarkasti, tilaa mitataan älykkäästi ja ratkaisut tehdään kokonaisvaltaisesti, ei vain yksittäisiä pintoja vaihtamalla.
Tässä mallissa asiakas ei ole passiivinen hyväksyjä, vaan aktiivinen osa suunnittelua. Projektiin voi sisältyä ”sovituksia” – hetkiä, jolloin asiakas pääsee kokeilemaan esimerkiksi materiaaleja, valaistusratkaisuja tai tilaratkaisuja ennen lopullista päätöstä. Lopputuloksena on tila, joka istuu käyttäjälleen kuin hyvin leikattu puku.
Elokuvan tekemisessä on selkeä rakenne: käsikirjoitus, esituotanto, kuvaus, jälkituotanto ja ensi-ilta. Asiakkaan toiveet muodostavat tarinan ytimen, joka visualisoidaan suunnitelmien ja mallien kautta. Rakennusvaihe etenee tuotantosuunnitelman mukaisesti, vaiheittain ja selkeillä välikatselmuksilla.
Tärkeää on roolien kirkastaminen: suunnittelun projektipäällikkö on ”luova johtaja” tai ”tilan dramaturgi”, vastaava mestari taas ”ohjaaja”, jonka tehtävä on varmistaa, että visuaalinen ja toiminnallinen kokonaisuus säilyy eheänä alusta loppuun eikä katoa esimerkiksi pyrotekniikan ja erikoistehosteiden alle.
Elokuva päättyy ensi-iltaan – kokemukseen, joka yhdistää työn ja tarinan. Entä jos korjaushanke päättyisi samoin? Ei pelkästään avainten luovutukseen, vaan elämykselliseen hetkeen: kaikki on valmista ja kulissit purettu.
Korjausrakentamisessa tekninen osaaminen on perusedellytys – ilman sitä ei ole uskottavuutta. Mutta erottuminen tapahtuu tänä päivänä yhä useammin palvelun kokonaiskokemuksessa. Räätälin ja elokuvantekijän maailmoista lainattu ajattelu ei tarkoita hötkyilyä tai pinnallisuutta, vaan syvempää ymmärrystä siitä, mitä ja kenelle ollaan rakentamassa. Meidän korjausrakentajien käsien kautta kulkee tiloja, joissa asutaan, tehdään töitä ja opiskellaan.
Toki tässä on kolikon kääntöpuoli: paljonko maksaa mittatilauspuku tai leffalippu?
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Uusi, yksilöllinen näkökulma korjausrakentamiseen”