Tampereen Iidesjärven etelärantaan kaavaillaan pientalovaltaista asuinaluetta

Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunta käsittelee kokouksessaan tiistaina 7. helmikuuta  Iidesjärven osayleiskaavoituksen valmistelun jatkamista pientalovaltaisen rakentamisvaihtoehdon pohjalta. Suunnittelualue on laaja. Sen pinta-ala on noin 160 hehtaaria, josta veden osuus on noin 40 prosenttia.

Jyväskylän Kankaan alueen ideakilpailun voittaja valittu

Jyväskylässä sijaitsevan Kankaan entisen paperitehdasalueen ideakilpailu on ratkaistu. Kilpailulla haettiin ideoita alueelle laadittavan osayleiskaavan pohjaksi. Ensimmäisen palkinnon sai ehdotus ”Hjalmarin uni”. Ehdotuksen takana on Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen tekijöinään Petri Rouhiainen, Antti Mentula ja Pekka Vehniäinen. Ensimmäisen palkinnon suuruus on 36 000 euroa.

Spondan nettotuotot kasvoivat myös loppuvuonna

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda kasvatti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä liikevaihtoaan vuoden 2010 vastaavaan jaksoon verrattuna. Myös operatiivinen tulos ja nettotuotot kohenivat. Sen sijaan virallinen tulos heikkeni, kun sijoituskiinteistöjen käyvän arvon positiivinen muutos jäi loppuvuonna pienemmäksi kuin vuotta aiemmin. Myös koko vuoden osalta kehitys oli pitkälti samankaltainen. Koko vuoden osalta myös taloudellinen vuokrausaste koheni.

Raksu: Asuntoaloitukset supistuvat yli kymmenyksellä tänä vuonna

Rakennusalan suhdanneryhmä ennakoi, että heikkenevä kotimainen ja kansainvälinen kysyntä vähentävät rakentamista tänä vuonna. Rakentamisen kokonaismäärän arvioidaan supistuvan tänä vuonna 2–4 prosenttia. Uudistalonrakentamisen määrän arvioidaan supistuvan 4–7 prosenttia ja asuntoaloitusten vähenevän yli kymmenyksen.

YIT laajentaa asuntorakentamistaan uuteen kaupunkiin Venäjällä

YIT on voittanut huutokaupan, joka oikeuttaa yhtiön vuokraamaan tontin Lytkarinon kaupungista Moskovan ympäristöstä. Kaupan myötä YIT Moskovian toiminta laajenee uuteen kaupunkiin. YIT:n tontti on pinta-alaltaan 7,6 hehtaaria. YIT Moskovian on tarkoitus aloittaa uuden asuinalueen rakentaminen vuonna 2012. Alueelle rakennetaan vaiheittain seitsemän asuinkerrostaloa, joiden pinta-ala on yhteensä 79 000 neliötä.

Kuntaliitto esittää elvytysrahaa koulujen ja sairaaloiden homekorjauksiin

Suomen Kuntaliiton hallitus esittää yhdeksi tulevien vuosien työllisyyden ja talouden elvytyskohteeksi kosteus- ja homevaurioista kärsiviä kouluja ja sairaaloita. Valtion budjettikehykseen esitetään 100 miljoonan euron määrärahaa homekorjauksia varten. Määrärahalla olisi merkittävä työllistävä vaikutus, sillä Kuntaliiton mukaan töitä tulisi jopa 10 000 henkilötyövuoden verran.

Rakentamisen reaalipalkat heikkenivät viime vuonna

Rakentamisen palkansaajien nimellisansiot nousivat vuonna 2011 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 2,8 prosenttia vuoteen 2010 verrattuna. Reaaliansiot kuitenkin laskivat, koska kuluttajahinnat nousivat viime vuonna 3,4 prosenttia. Rakentajat eivät kuitenkaan olleet viime vuonna ainoita, joiden reaaliansiot heikentyivät, sillä kaikkien palkansaajien keskiansioiden nousu jäi 2,7 prosenttiin.

Helsingin seudulla on kaksi suosikki-pääsuunnittelijaa

Leila Tuominen ja Hannu Jaakkola ovat rakennuttajien suosiossa pääsuunnittelijoina Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Rakennuslehti teki laajan selvityksen käytetyimmistä pääsuunnittelijoista aineistosta, jossa oli mukana kunkin kaupungin vuosina 2009–2010 tekemät rakennuslupapäätökset.