Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusyhtiöt alkuvuotta optimistisempia asuntojen aloitusten suhteen

Rakennusteollisuus RT:n asuntotuottajat arvioivat aloittavansa tänä vuonna yhteensä noin 10 680 rivi- ja kerrostaloasunnon rakennustyöt. Näistä 8 840 asuntoa olisi omaperustaisia ja neuvottelu-urakkakohteiden määrä olisi 1 840 asuntoa. Verrattuna viime tammikuun kyselyyn määrät ovat hieman kasvaneet. Tammi-kesäkuussa arvioidaan käynnistyvän noin 4 500 asunnon rakennustyöt, joten loppuvuodelle kertyisi aloituksia yhteensä 6 200 asunnon verran.

Rakennusteollisuus RT:n asuntotuottajat arvioivat aloittavansa tänä vuonna yhteensä noin 10 680 rivi- ja kerrostaloasunnon rakennustyöt. Näistä 8 840 asuntoa olisi omaperustaisia ja neuvottelu-urakkakohteiden määrä olisi 1 840 asuntoa. Verrattuna viime tammikuun kyselyyn määrät ovat hieman kasvaneet. Tammi-kesäkuussa arvioidaan käynnistyvän noin 4 500 asunnon rakennustyöt, joten loppuvuodelle kertyisi aloituksia yhteensä 6 200 asunnon verran.

image

”Jäsenyrityksemme suhtautuvat loppuvuoteen vielä varsin toiveikkaasti. Missä määrin kohteita sitten käynnistyy, riippuu siitä miten kuluttajien luottamus talouteen ja asunnonostoaikeet kehittyvät lähikuukausina”, Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti sanoo.

Kyselyn mukaan myynnissä oli uusia asuntoja toukokuun alussa yhteensä 5 840 kappaletta, joista valmistuneiden osuus oli 980. Tämä on 17 prosenttia myynnissä olevien määrästä. Kokonaismäärä on pysynyt ennallaan tammikuusta.

Tonttikustannusten nousu ja pääkaupunkiseudun tonttipula ovat tärkeimmät tuotantoa haittaavat tekijät tällä hetkellä. Myös kysynnän riittämättömyys vaivaa asuntotuottajia. Kyselyn mukaan ennakkovarausprosentti on tällä hetkellä hieman yli 40, eli rakentajat edellyttävät keskimäärin, että vähintään 40 prosenttia asunnoista on varattu ennen kuin kohteesta tehdään aloituspäätös.

Alueellisesti pääkaupunkiseudun osuus aloituksista on tänä vuonna 40 prosenttia. Tampereen seutukunnan alueella käynnistyisi tänä vuonna 15 prosenttia kaikista kohteista. Turun ja Oulun seudun osuudet tuotannosta ovat 8 ja 7 prosenttia vastaavasti. Tammikuun kyselyyn verrattuna Helsingin, Tampereen ja Jyväskylän seutukuntien aloitusmääriä on korotettu. Muiden seutukuntien osalta on vähennystä.

RT:n asuntotuotantokysely tehdään kolmasti vuodessa. Nyt julkistetut tulokset perustuvat touko-kesäkuussa 2012 tehtyyn kyselyyn. Talonrakennusteollisuuden jäsenille suunnatun kyselyn ulkopuolella on yleishyödyllisten yhteisöjen rakennuttama vapaarahoitteinen omistusasuntotuotanto ja tuettu vuokra-asuntotuotanto sekä ei-jäsenten asuntotuotanto.

Vuokra-asuntoja aloitettu alle 200

Valtion tuen turvin pyritään tänä vuonna käynnistämään 7 000 asunnon rakentaminen. Tammi-toukokuussa Aran tukema alkava tuotanto on kuitenkin merkittävästi laahannut jäljessä tavoitteesta. Normaaleja vuokra-asuntoja on aloitettu koko maassa alle kaksisataa.

”Normaalien vuokra-asuntojen aloitusmäärät ovat olleet tämän vuoden alkupuoliskolla hälyttävän alhaisella tasolla. Samaan aikaan kun pula vuokra-asunnoista pahenee, valtio on tuuppaamassa ihmisiä omistusasumisesta vuokra-asumisen suuntaan muun muassa varainsiirtoveroa kiristämällä ja korkovähennysoikeutta leikkaamalla. Yhtälö on kestämätön, ja valtionhallinnossa pitäisi tehdä nopeasti oikeita johtopäätöksiä”, Pipatti sanoo.

Pientaloteollisuuden tilauskanta ja myynti olivat edelleen laskussa keväällä. Kuluvana vuonna arvioidaan käynnistyvän korkeintaan 10 500 omakotitalon rakennustyöt.

RT arvioi, että tänä vuonna käynnistyy yhteensä 28 000 asunnon rakentaminen. Asuntomarkkinoita varjostaa kuitenkin edelleen epävarmuus. Loppuvuoden vapaarahoitteisen tuotannon näkymät ovat melko haastavia. Lisäksi markkinatilanteen mahdollinen nopea muutos voi pistää suunnitelmat uusiksi.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Rakennusyhtiöt alkuvuotta optimistisempia asuntojen aloitusten suhteen”

  1. Paljonko asuntoja romutetaan/poistuu vuosittain ?

    Tämä tilastointi on puutteelista koska puhutaan vain uusista kuten mitään ei poistuisi käytöstä. Kokonaiskuvaa ei saa ja ihmettelen että tämä riittää niile jotka tällaisesta informaatiosta maksavat.

  2. Suomessa on 2,4 miljoonaa asuntoa. Jos 1 % jää pois käytöstä vuodessa (eli kanta kiertää 100 vuodessa) tarvitaan 24000 asuntoa jo tämän kattamiseen vuosittain.

    Mitä tämä 10680 uutta siis tarkoittaa,. että kanta pienenee, vai ? Komppaan kyllä edellistä että raportointi on osittaista ja osoittaa lähinnä miten todella vähän meillä rakennetaan.

  3. Kyseiset 10680 asuntoa ovat RT:n jäsenyritysten aloituksia. Uutisen lopussa löytyy RT:n arvio kokonaisaloituksista. Se on 28000 uutta asuntoa.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat