Rakentamisen palkkasumma kasvoi vinhasti myös marraskuussa

Rakentamisen palkkasumma kasvoi vahvasti marraskuussa 2011. Alan palkkasumma muodostui viime vuoden marraskuussa 9,6 prosenttia suuremmaksi kuin vuoden 2010 vastaavana aikana. Rakentamisen palkkasumman kasvuvauhti vaihteli voimakkaasti viime syksyn aikana. Lokakuussa vuotuinen kasvuvauhti oli vain 0,8 prosenttia, kun taas syyskuussa se oli peräti 15,0 prosenttia. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen palkkasummakuvaajista.

Rakennuskustannukset säilyivät ennallaan joulukuussa

Rakennuskustannusten kokonaisindeksi pysyi ennallaan vuoden 2011 marraskuusta joulukuuhun. Työpanosten hinnat nousivat kuukaudessa 0,5 prosenttia, kun taas tarvikkeiden hinnat laskivat 0,1 prosenttia. Muiden panosten hinnat nousivat kuukaudessa 0,3 prosenttia. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

YIT aloitti asuntorakentamisen Turun Kakolanmäellä

YIT on käynnistänyt Turun historiallisen Kakolanmäen alueen ensimmäisen kerrostalokohteensa rakennustyöt. Alueen länsiosaan valmistuu seuraavan kahden vuoden aikana kaksi kerrostaloa, joihin tulee yhteensä 80 asuntoa. Lisäksi rakennetaan pysäköintihalli. Nyt rakenteilla oleva Asunto Oy Turun Michailowinportti valmistuu vuoden 2013 keväällä. Asunnot vaihtelevat 30 neliön yksiöistä ylimmän kerroksen upeisiin terassiasuntoihin.

Destia aloitti Kuokkalan kehäväylän rakennustyöt Jyväskylässä

Kuokkalan kehäväylän rakennustyöt ovat käynnistyneet Jyväskylän Keljossa. Kyseessä on noin 6 kilometriä pitkä yhteysvälihanke valtateiden 18, 9 ja 4 välillä. Nyt rakennettava osuus on yhteensä noin 3 kilometriä. Koko hankkeen kustannusarvio on noin 11 miljoonaa euroa. Hankkeen toteutuksesta vastaa Keski-Suomen ELY-keskus ja urakoitsijana toimii Destia Oy. Kehäväylä valmistuu vuoden 2013 loppuun mennessä.

Jyväskylä laittaa asuntomessujen tontit hakuun maaliskuussa

Jyväskylän vuoden 2014 asuntomessualueen pientalotontit ovat tulossa yleiseen hakuun maaliskuun alussa. Jyväskylän kaupunkirakennelautakunta päätti tiistaina 10. tammikuuta, että Äijälänrannan asuntomessualueen pientalotonttien hinta on 185,0 euroa kerrosneliömetriltä. Edullisimman tontin hinnaksi tulee siten 33 300 euroa (rakennusoikeus 180 kerrosneliömetriä) ja kalleimman 74 000 euroa (rakennusoikeus 400 kerrosneliömetriä).

Muurametalojen tehdaslaajennus valmistui

Valmistaloja tuottava Muurametalot Oy avasi tiistaina 10. tammikuuta Tornion Karungissa sijaitsevan tuotantolaitoksensa uuden laajennusosan. Tehdaslaajennus käsittää noin 1 300 neliötä tuotantopinta-alaa ja sen lisäksi varasto- ja materiaalihallintatiloja. Uudessa tehtaassa pystytään valmistamaan jopa 500 taloa vuodessa, mikä kaksinkertaistaa nykyisen kapasiteetin. Uusi tehdas työllistää yli 50 tehdastyöntekijää.

Tampere esittää kaksi maankäyttövaihtoehtoa Ratapihankadun pohjoisosaan

Tampereen keskustaan rakennettavan Ratapihankadun pohjoispään alueesta on tehty uudet maankäyttö- ja kaupunkikuvavaihtoehdot, joiden maankäyttö perustuu Ratapihankadun linjaukseen suoraan radan varressa. Alueelle on laadittu kaksi alustavaa maankäyttövaihtoehtoa, joista toisessa on selvästi enemmän kerrosalaa ja se painottaa myös uutta rakentamista, toinen taas on säilyttävämpi.