YIT ja Peab sopivat Ikean myymälöiden kiinteistöteknisistä asennuksista Ruotsissa

YIT ja Peab ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen koskien kiinteistöteknisten järjestelmien asennuksia viiteen Ikean myymälään Ruotsissa. Ensimmäinen uusi myymälä rakennetaan Älmhultiin, ja sen rakennustyöt käynnistyvät marraskuussa 2011.

Äijälänsalmen kokeellisen puurakentamisen tontinluovutuskilpailu ratkaistu

Jyväskylän kaupungin ja Suomen Asuntomessujen järjestämän Jyväskylän Äijälänsalmen tontinluovutuskilpailun on voittanut kilpailuehdotus ”Kieppi”. Sen taustalla ovat rakennuttajana Peab Oy ja arkkitehtitoimistona Lassila Hirvilammi arkkitehdit Oy. Kilpailun tavoitteena oli löytää Jyväskylässä vuonna 2014 järjestettäville asuntomessuille kokeellisen puurakentamisen korttelialueen suunnitelma ja toteutus.

SRV, Sato ja Asuntosäätiö ostivat Sanomalta 13 miljoonalla maata Keimolasta

SRV, Asuntosäätiö ja Sato ovat hankkineet yhdessä perustettavan yhtiön nimiin Sanoma Oyj:ltä merkittävän maa-alueen Vantaan Keimolasta. Tonttien yhteenlaskettu rakennusoikeus on
40 900 kerrosneliömetriä. Rakennusoikeus on tarkoitus jakaa osapuolten kesken tasan. Konsortio maksaa maa-alueesta kolmessa erässä vuosina 2011-2013 Sanomalle yhteensä 12,9 miljoonaa euroa, josta Sanoma kuittaa noin 11 miljoonan euron kertaluonteisen myyntivoiton.

NCC ei hyväksy markkinaoikeuden ehtoja Destian asfalttiliiketoiminnan kaupalle

NCC on nyt analysoinut markkinaoikeuden viime viikolla asettamat ehdot NCC:n ja Destian väliselle asfaltti- ja päällystysliiketoimintojen kaupalle. NCC ei hyväksy alkuperäiselle liiketoimintakaupalle asetettuja ehtoja, koska ehtojen täyttäminen ei olisi täysin NCC:n kontrolloitavissa. Tämän johdosta NCC ja Destia ovat purkaneet maaliskuussa 2011 solmitun liiketoimintakaupan ja solmineet uuden sopimuksen.

Kehä I:n parantaminen Espoon Leppävaarassa valmistuu vuoden etuajassa

Massiivinen Kehä I Leppävaarassa -tienparannushanke on valmistumassa Espoossa lähes vuoden etuajassa. Hanke käynnistyi keväällä 2008. Hankkeen näkyvimpiä muutoksia on Vallikallion alueen yhdistävä Mestarintunneli. Se on ollut Kehä I:n liikenteen käytössä jo helmikuusta, mutta kaksi kaistaa kumpaankin menosuuntaan on pidetty suljettuina. Torstai-iltana 10. marraskuuta liikenne pääsee vihdoin kulkemaan tunnelin kaikkia kahdeksaa kaistaa pitkin. Hankkeen alueella tehdään loppuvuodesta vielä pieniä viimeistelytöitä.

LVI-TU: Uudet ydinvoimalat rakennettava suomalaisin voimin

LVI-Teknisten Urakoitsijoiden puheenjohtaja Henri Juva vaatii, että Fennovoiman Pyhäjoelle rakennettava ydinvoimala on toteutettava suomalaisin voimin. Hänen mielestään tätä puoltavat niin tekniset, moraaliset kuin työehtoihin liittyvät kysymykset. Juva lisää, että tämä koskee myös Olkiluodon neljättä vaihetta.

Suunnittelijoita huolestuttavat markkinanäkymät

Suunnittelutoimistojen markkinanäkymät näyttävät ristiriitaisilta. Ala pelkää kotimarkkinoiden heikentyvän seuraavan puolen vuoden aikana. Tilauskannan koosta markkinanäkymien heikentymistä ei kuitenkaan vielä voi lukea, sillä lokakuun alussa Skolin jäsenyritysten kokonaistilauskanta oli 22 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten. Lomautukset ovat loppuneet ja henkilöstön määrä on kasvanut neljä prosenttia vuoden aikana.

Skanska ja Sato ostivat Wärtsilältä tonttimaata Turun Telakkarannasta

Skanska Talonrakennus Oy ja Sato Oyj ovat molemmat ostaneet Wärtsilä Oyj:ltä tonttimaata Turun Telakkarantana tunnetulta alueelta. Sekä Skanskan että Saton kaavailuissa on aloittaa rakentaminen Telakkarannassa ensi keväänä. Skanskan ja Saton lisäksi SRV:n on ollut tarkoitus rakentaa alueelle.