ELY-keskus vaatii lisäselvityksiä Kemijärven tuulipuistohankkeista

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut lausunnon Kemijärven tuulipuistohankkeiden ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta (YVA). ELY-keskus katsoo, että YVA-selostus on riittämätön eikä hanke ole kaikilta osin toteuttamiskelpoinen. Oxford Intercon Finland Oy suunnittelee kolmen tuulivoimapuiston rakentamista Kemijärvelle. Tuulivoimapuistot sijoittuisivat Kemijärven kaupungin itäpuolelle Kangaslamminvaaran ja Untamovaaran alueille ja eteläpuolelle Kuusivaara-Mömmövaaran alueille.

Lemminkäinen ja vastaava mestari säästyivät sakoilta oikeudessa

Keski-Suomen käräjäoikeus on 3. marraskuuta antanut päätöksensä asiassa, jossa entinen Rakennus-Otava Oy (nyk. Lemminkäinen Talo Oy Keski- ja Lounais-Suomi) ja yhtiön työmaalla vastaavana mestarina toiminut rakennusmestari olivat syytteessä työturvallisuusrikoksesta.

Ikean tulo Espoon Leppävaaraan jäi vielä pöydälle

Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto jätti maanantain kokouksessaan pöydälle päätösehdotuksen Leppävaarassa Kehä I:n sisäpuolella sijaitsevan tontin varaamisesta Evata Development Oy:lle vapaa-ajan keskuksen, hotelli- ja kongressikeskuksen sekä Ikean tavaratalon suunnittelua varten. Jaosto halusi varata valtuustoryhmille riittävästi aikaa uusiin suunnitelmiin tutustumista varten. Tontin pinta-ala on noin 52 136 neliömetriä, ja sillä on rakennusoikeus 98 500 kerrosneliömetriä.

Betoniteollisuus valmistautuu taitteeseen

Kolmannen vuosineljänneksen elementti- ja valmisbetonituotanto on tasolla, joka on 2000-luvulla ylitetty vain parina huippuvuonna. ”Asuinkerrostalotuotanto jatkuu vilkkaana vielä ensi vuoden alkupuolelle, mutta uusien kohteiden määrä on selvässä laskussa”, RT:n Betoniteollisuuden johtaja Olli Hämäläinen arvioi.

Etera kehitti eläkevakuutustodistuksen harmaan talouden torjuntaan

Etera on kehittänyt sähköisen, kuukausittaiset työntekijätiedot sisältävän eläkevakuutustodistuksen. Se auttaa urakkakilpailussa löytämään reilua peliä pelaavat yritykset, kertoo Eläkevakuutusyhtiö Eteran toimitusjohtaja Hannu Tarkkonen. Yhtiö on kehittänyt todistusta yhdessä työnantaja- ja työntekijäliittojen kanssa.

ELY-keskus haluaa lisäselvityksiä Forestin biodieseltehdashankkeesta

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut lausunnon Forest BtL:n biodieselhankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. Lausunnon mukaan esitetty arviointiohjelma on pääosiltaan riittävä ja täyttää YVA-lain ja asetuksen vaatimukset. Lapin Ely-keskus edellyttää kuitenkin, että ympäristövaikutusten arviointia laajennetaan ja tarkennetaan joiltakin osin.

Haltian peruskivi muurattiin Nuuksiossa

Suomen luontokeskus Haltian peruskivi muurattiin perjantaina 4. marraskuuta Nuuksiossa. Haltia on toteutetaan massiivipuuelementeistä. Sen kaikki rakenteet ovat puuta lukuun ottamatta maanalaista kellarikerrosta. Keskuksen rakennustyöt alkoivat syksyllä 2011, ja se avataan yleisölle helmikuussa 2013. Haltiaan odotetaan noin 200 000 vuosittaista kävijää.