Lehdon rahastaneet Myllymäet vievät uuden yhtiönsä pörssiin

Myllymäkien perustama asunto-ja kiinteistökehitysyhtiö Toivo Group Oyj suunnittelee listautumisantia ja listautumista Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Kasvupotentiaali on valtava, sillä yhtiön liikevaihto on vain reilut neljä miljoonaa euroa.

Taloyhtiöiden koronaongelmat ja lakikulut painoivat Constin tulosta

Constin viime vuoden alku oli sen historian paras. Vuoden 2021 ensimmäiselle kvartaalille lähtökohta oli koronan aiheuttamien vaikeuksien vuoksi paljon hankalampi. Koronan aiheuttamat tartunnat vaikeuttivat töitä työmailla ja korona hidasti yhä myös taloyhtiöiden päätöksentekoa.

Markku Moilasen ensimmäinen kvartaali alkoi järjestelyillä -muutoksia tulossa erityisesti infrapuolelle

Markku Moilanen aloitti YIT:ssä työnsä antamalla potkut infrakentamisen vetäjälle. Ensimmäisen kvartaalin tulostiedot vahvistavat infrakentamisen ongelmat. Asuntopuoli vetää hyvin ja aiemmin ongelmallinen toimitilapuolikin alkaa vakiintua.