Kokeile kuukausi maksutta

Kotikadun entinen toimitusjohtaja siirtyy pientaloteollisuuteen

Kiinteistöhuoltoyhtiö Kotikadun entinen toimitusjohtaja on nimitetty Den Groupin toimitusjohtajaksi.

Jussi Niemelä aloittaa uudessa työssään toukokuun alussa. Liisa Takala.

Jussi Niemelä aloittaa Den Groupin toimitusjohtajana toukokuun alussa. Niemelällä on kokemusta useiden kasvuyritysten, kuten Deleten ja Kotikadun menestyksekkäästä johtamisesta.

Aiempi toimitusjohtaja, Pasi Tolppanen, päätti alkuvuoden aikana jättää Denin toimitusjohtajan tehtävät keväällä 2021.

”Pasin johdolla olemme ottaneet isoja askelia eteenpäin kannattavuudessa, järjestelmällisessä työskentelytavassa ja useassa muussakin yrityksemme toiminnan osa-alueessa. Kiitän lämpimästi Pasia isosta panoksesta Denin kehityksen eteen”, Den Groupin hallituksen puheenjohtaja Saku Sipola sanoo tiedotteessa.

Niemelää voi hyvin kutsua pääomasijoittajien luottomieheksi. Hän on ehtinyt työuransa aikana olla kolmen eri sijoittajaryhmän palveluksessa. Viime vuodet Niemelä on tehnyt kymmeniä yrityskauppoja kiinteistöhuoltoyhtiö Kotikadun toimitusjohtajana ja miettinyt, millainen tulevaisuuden talonmies on.

”Saamme toimitusjohtajaksi kokeneen kasvuyritysten vetäjän ja innostavan johtajan. Tärkeää on sekin, että Jussi pääsee aloittamaan jo 3.5.”, Sipola kertoo.

”Otan uuden haasteen nöyränä vastaan. Denissä on tehty vuosia erinomaista työtä ja kehitetty toimialaa määrätietoisesti. Liitynkin deniläisten joukkoon kovin odotuksin.
Tulemme jatkossakin ponnistelemaan alan parhaan asiakaskokemuksen puolesta”, Niemelä sanoo.

Den Groupin tuotemerkkejä ovat esimerkiksi Designtalo, hirsitalovalmistaja Finnlamelli, K-Raudan ja Denin yhteistyötuotemerkki Ainoakoti sekä harrastus-, toimi- ja varastotiloja valmistava Talliosake. Konserniin kuuluu myös talotekniikan suunnittelija ja toteuttaja DEN Tekniikka.

Den Groupissa työskentelee lähes 500 työntekijää ja sen liikevaihto vuonna 2020 oli 174 miljoonaa euroa. Sen pääomistajia ovat CapManin hallinnoimat rahastot ja muina osakkaina Suomen Teollisuussijoitus sekä yrityksen henkilökuntaa.

Edit: 23.4. kello 13.42 Korjattu kuvatekstiin Niemelän uuden työn aloitusaika. Hän jäi Kotikadun toimitusjohtajan tehtävästä pois yrityskaupan jälkeen noin puoli vuotta sitten. Lisäksi korjattu otsikkoa  ja ingressiä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kotikadun entinen toimitusjohtaja siirtyy pientaloteollisuuteen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat