Puun hintaralli ottaa yrityksissä koville –”Tällaista puutavaran hintojen muutosta ei ole tapahtunut koskaan”

Rakennuskustannusindeksin mukaan puutavara on kallistunut vuodessa noin 60 prosenttia. Tuotekohtaiset hinnannousut ovat vielä paljon rajumpia, esimerkiksi OSB-rakennuslevyjen hinta on nelinkertaistunut.

Sahatavaran pahin hintapiikki tasoittui, ja nyt Suomessa sijoitetaan uuteen tuotantoon: ”Kaikki sahat käyvät täysillä”

Yhdysvalloissa sahatavaran hinnoissa nähtiin historiallinen hintapiikki, joka on suunnannut nyt alaspäin. Sahateollisuuden mukaan epävarmuus on lisääntynyt ja tulevaisuuden ennustaminen on poikkeuksellisen hankalaa.