Kuntaliitto vaatii valtiolta 200 miljoonaa kosteus- ja homekorjauksiin

Kuntaliiton hallitus hyväksyi torstaina 7. helmikuuta kuntatalouden sopeutusohjelman vuosille 2014–2017. Kuntaliitto esittää sopeutusohjelmassa muun muassa talouskasvua ja työllisyyttä edistäviä toimenpiteitä. Osana näitä elvytystoimenpiteitä liitto vaatii valtiota osoittamaan tämän vuoden lisätalousarviossa kunnille 200 miljoonaa euroa home- ja kosteusvaurioista kärsivien kunnallisten rakennusten peruskorjauksiin.

Helsingin Kruunuvuorenrantaan kaavaillaan maanalaista jätehuoltoa

Helsingin Kruunuvuorenrannan uudelle asuinalueelle suunnitellaan laajaa maanalaista jätteidenkeräysjärjestelmää. Kiinteistöviraston ehdotuksen toteutuessa jätehuolto hoidetaan putkikeräyksellä kaikissa alueen kiinteistöissä. Järjestelmä palvelisi alueen valmistuttua noin 12 000 asukasta ja 1 000 työpaikkaa. Putkikeräysjärjestelmän rakentaminen maksaisi noin 30 miljoonaa euroa.

Lemminkäisen loppuvuosi sujui odotetun hyvin

Lemminkäisen loppuvuosi 2012 sujui erittäin hyvin, sillä vuoden viimeisellä neljänneksellä yhtiö peräti kolminkertaisti liikevoittonsa edellisvuoden vastaavasta ajasta. Myös liikevaihto kasvoi hieman. Hyvä loppuvuosi oli kuitenkin odotettu, sillä yhtiön omaperusteisen asuntotuotannon valmistumisen tiedettiin painottuvan vuoden loppuun. Lisäksi tehostamisohjelman toimenpiteet näkyivät selvästi loppuvuoden tuloksessa. Hyvän loppuvuoden ansiosta myös koko viime vuoden tulos ylitti edellisvuoden tuloksen, vaikka vielä kolmannen neljänneksen jälkeen yhtiö oli jäljessä edellisvuoden lukuja.

YIT:n liikevaihto ja -voitto kasvoivat hieman

YIT:n viime vuoden liikevaihto ja -voitto kasvoivat hieman edellisvuodesta. Rakentamispalvelujen liikevaihto kasvoi sekä kotimaassa että kansainvälisessä toiminnassa. Keski-Euroopan kiinteistöteknisten palveluiden liikevaihto pieneni 8 prosenttia. Rakentamispalveluiden liikevaihto oli 1,9 miljardia euroa ja kiinteistöteknisten palveluiden 2,8 miljardia euroa.

Schneider Electric hakee Kouvolan energiamenoihin 3 miljoonan säästöjä

Kouvolan Asunnot Oy ja energianhallinnan asiantuntijayritys Schneider Electric Finland Oy ovat 5. helmikuuta allekirjoittaneet sopimuksen energian- ja vedenkulutuksen säästöön tähtäävästä yhteistyöstä. Toimenpiteiden kohteena on noin 200 Kouvolan Asuntojen hallinnoimaa kerrostaloa, joista pääosa on rakennettu 1970–1980-luvuilla. Viisivuotinen hanke käynnistyy huhtikuun 2013 alussa ja päättyy vuoden 2018 lopussa.

YIT suunnittelee jakautumista kahtia

YIT:n hallitus on päättänyt kokouksessaan 4. helmikuuta aloittaa valmistelut rakentamispalveluiden ja kiinteistöteknisten palveluiden liiketoimintojen erottamisesta erillisiin konserneihin. Alustavan suunnitelman mukaan YIT jatkaisi rakentamispalveluiden liiketoimintaa ja kiinteistötekniset palvelut erotettaisiin Caverion Oyj -nimiseen itsenäiseen yhtiöön, joka listattaisiin Helsingin Pörssiin. Tarkoituksena on toteuttaa jakautuminen ja uuden Caverionin osakkeiden listaaminen vuoden 2013 aikana.

Vahasen Anita Aalto valittiin Vuoden Henkilöstöjohtajaksi 2013

Vahanen-yhtiöiden Anita Aalto, KM, MBA, valittiin Vuoden Henkilöstöjohtajaksi keskiviikkona 30. tammikuuta Helsingin Finlandia-talolla. Vuoden Henkilöstöjohtajan valintakriteereinä olivat muun muassa näytöt aidosta liiketoimintapartneriudesta, johtoryhmäkollegoiden arvostus, HR joka on selkeästi ollut mukana tukemassa ja kehittämässä liiketoiminnan prosesseja, henkilöstön tuoman lisäarvon kasvattaminen sekä työnantajakuvan kehittäminen.