Valtio varaa 50,5 miljoonaa asuinrakennusten korjaus- ja energia-avustuksiin

Korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksiin on varattu valtion vuoden 2013 talousarviossa 50,5 miljoonaa euroa. ”Avustuksia myönnettäessä erityisinä painopisteinä ovat edelleen korjausavustukset hissien jälkiasentamiseen hissittömiin asuinrakennuksiin sekä avustukset vanhusten ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjaamiseen. Tavoitteena on, että kotona voisi asua mahdollisimman pitkään”, asuntoministeri Krista Kiuru kertoo.

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynti kasvoi viime vuonna

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynti oli 899 miljoonaa euroa vuonna 2012.  Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 1,5 prosenttia. Viime vuoden alkupuoliskolla myynti kasvoi vielä 7,8 prosenttia, mutta jäi toisella vuosipuoliskolla 3,7 prosenttia pienemmäksi kuin vuotta aiemmin. Nämä tiedot käyvät ilmi Sähköteknisen Kaupan Liiton (STK) keräämistä tilastoista.

Arelle kaksi taloteknistä urakkaa

Kuopion Pysäköinti Oy on valinnut Aren toteuttamaan Kuopion keskustaan rakennettavan kauppakäytävä Alatorin pysäköintihallin putkityöt. Työt ovat jo käynnissä, ja valmistuvat maaliskuussa. Lisäksi Gösta Serlachiuksen taidesäätiö on valinnut Aren toteuttamaan Mäntässä sijaitsevan Serlachius-museo Göstan laajennusosan sähköurakan. Työt alkavat keväällä 2013 ja valmistuvat huhtikuussa 2014.

Suomen Tilaajavastuu siirtyi kokonaan rakentamisalan järjestöjen omistukseen

Rakentamisalan järjestöt nostivat vuodenvaihteessa toteutetuilla osakekaupoilla osuutensa Suomen Tilaajavastuu Oy:ssä 51 prosentista 100 prosenttiin, kun Aspida Oy myi koko omistuksensa yhtiössä. Uusiksi omistajiksi tulivat Suomen Kiinteistöliitto ry, Rakennusteollisuus RT ry ja Talonrakennusteollisuus ry. Myös entiset omistajat Rakentamisen Laatu Rala ry sekä Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto Stul ry lisäsivät järjestelyn myötä omistusosuuttaan.

YIT ja Fläkt Woods aiesopimukseen tehtaiden kunnossapidon liikkeenluovutuksesta

YIT ja Fläkt Woods Oy ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen Fläkt Woodsin Turun, Toijalan ja Kihniön tehtaiden kunnossapidon ulkoistuksesta ja liikkeenluovutuksesta. Sopimuksen mukaan Fläkt Woodsin Turun ja Kihniön tehtaiden tuotannon kunnossapidon henkilöt siirtyisivät YIT Kiinteistötekniikka Oy:n palvelukseen niin sanottuina vanhoina työntekijöinä 4. helmikuuta alkaen. Toijalan tehtaan osalta toiminta siirtyisi YIT:lle toiselta toimijalta.

Oulu hakee kumppaneita uusiutuvan energian pilottialueen rakentamiseen

Oulun Hiukkavaaraan rakennetaan Resca (Renewable Energy in City Areas) -pilottialue, jossa yrityksillä on mahdollisuus kokeilla ja vertailla eri uusiutuvia energialähteitä pientaloissa. Oulun rakennusvalvonta hakee alueelle yhteistyökumppaneita paikallisista ammattirakentajista, urakoitsijoista, pientalotehtaista ja laitetoimittajista. Hankkeen aloitusseminaari pidettiin keskiviikkona 19. joulukuuta.

Skanska rakentaa Lauttasaaren metroaseman

Skanska Infra Oy on voittanut Lauttasaaren aseman sekä Ruoholahden ja Lauttasaaren välisen tunneliosuuden rakennusurakkakilpailut. Lauttasaaren metroaseman urakan arvo on 21,3 miljoonaa euroa ja Ruoholahti-Lauttasaari-tunnelin arvo 8,7 miljoonaa euroa. Metroaseman työmaan vahvuudeksi tulee 100 henkeä ja tunneliosuuden 30-40 henkeä.