Vahinko-Tapiolan kiinteistösijoitusten tuotto 5,3 prosenttia tammi-kesäkuussa

Vahinko-Tapiolan kiinteistösijoitusten arvo oli kesäkuun lopussa 452,6 miljoonaa euroa, kun viime vuoden lopussa niiden arvo oli 432,9 miljoonaa euroa. Kiinteistöjen tuotto käyvin arvoin oli kuluvan vuoden tammi-kesäkuun ajalta 5,3 prosenttia, kun lukema oli vuotta aiemmin 3,8 prosenttia. Kiinteistöjen keskimääräinen tyhjyysaste laski 6,1 prosenttiin vuodenvaihteen 8,6 prosentista.

Koneyrittäjät: Maarakennusalan markkinoiden toimivuus paranee urakkakokoja pienentämällä

Myös Koneyrittäjien liitto ottaa kantaa liikenneministeri Anu Vehviläisen epäilyihin maarakennusalan markkinoiden toimivuudesta. Liiton toimitusjohtaja Matti Peltolan mukaan urakkakokojen pienentäminen ja toimintamallien muuttaminen parantaisi alan markkinoiden toimivuutta.

RT kiistää ylikuumenemisen tierakentamisessa

Rakennusteollisuus RT ry ja Infra ry kiistävät liikenne- ja viestintäministeriön ja Tiehallinnon näkemyksen, jonka mukaan kustannusarvioiden ylittyminen väyläurakoiden urakkatarjouksissa johtuisi ylikuumenemisesta. RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatin mukaan pääsyinä ylityksiin ovat käytetty hankintamenettelytapa sekä eräiden rakennusmateriaalien ja -tarvikkeiden hinnannousu.

Työmarkkinajärjestöt vaativat budjettiriiheltä lisärahoitusta liikenteelle

Työmarkkinakeskusjärjestöt vaativat yhteisenä kantanaan hallitukselta lisää määrärahoja liikenneväyliin elokuun lopun budjettiriihessä. Järjestöjen mielestä hallituksen on syytä aloittaa pitkäjänteinen liikenteen kehittäminen heti ensimmäisestä budjetistaan.

Rakennusalan pk-yritysten suhdannenäkymät edelleen vahvat heinäkuussa

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n heinäkuussa tekemän suhdannetiedustelun mukaan rakennusalan pk-yritysten suhdannetilanne on hyvin vahva. Suhdannenäkymien saldoluku kuitenkin laski edellisestä tiedustelusta, sillä heinäkuun lukema oli +10, kun lukema oli huhtikuussa +13. Keskisuurten yritysten odotukset olivat selvästi pieniä myönteisemmät.

Tiehallinnon suurten tiehankkeiden tarjoukset ylittivät merkittävästi kustannusarviot

Tiehallinto kertoo, että kolmessa sen kevään ja kesän aikana kilpailuttamassa suuressa tiehankkeessa saadut tarjoushinnat ylittävät merkittävästi Tiehallinnon laatimat kustannusarviot. Nämä hankkeet ovat Kehä I:n parannus välillä Turunväylä – Vallikallio, kuutostien parannus osuudella Lappeenranta – Imatra sekä nelostie Kemissä.