Tutustu nyt Rakennuslehteen 3 kk veloituksetta!

Espoon Nupurinkartanoon Suomen ensimmäinen alueellinen kalliolämpöhanke

YIT, Fortum ja Uponor ovat kehittäneet yhdessä teknisesti ja kaupallisesti toimivan alueellisen kalliolämpömallin, joka otetaan ensimmäiseksi käyttöön Espoon Nupurinkartanon pientaloalueella. Suomen kalliolämpöratkaisut ovat tähän saakka olleet kiinteistökohtaisia. Alueen rakentaminen alkaa tänä vuonna, ja sinne tulee noin 500-600 asukasta.

YIT, Fortum ja Uponor ovat kehittäneet yhdessä teknisesti ja kaupallisesti toimivan alueellisen kalliolämpömallin, joka otetaan ensimmäiseksi käyttöön Espoon Nupurinkartanon pientaloalueella. Suomen kalliolämpöratkaisut ovat tähän saakka olleet kiinteistökohtaisia. Alueen rakentaminen alkaa tänä vuonna, ja sinne tulee noin 500-600 asukasta.

Kuuntele juttu

”Tekniikka on ollut olemassa jo pitkään, pääasia tässä on sosiaalinen innovaatio”, kertoo hankekehityspäällikkö Matti Kuronen YIT:stä. ”Suunnittelemalla tämänkaltainen uusiutuvan energian tuotantojärjestelmä yhdessä matalaenergiatalojen kanssa päästiin kaikkia hyödyttävään ratkaisuun.” YIT toteuttaa alueen kaikki asunnot matalaenergiataloina.

Alueen lämpöpumpuissa käytetään sertifioitua vihreää sähköä, minkä ansiosta asuntojen ja käyttöveden lämmityksestä ei aiheudu lainkaan hiilidioksidipäästöjä. Lisäksi kallioperän luontaisen viileyden hyödyntäminen mahdollistaa ekologisen mukavuusviilennyksen kesällä.

”Ratkaisun ansiosta asuntojen lämmittämisen ja viilentämisen hiilijalanjälki on saatu minimoitua”, toteaa myyntijohtaja Jussi Ojanen Fortumin lämpöliiketoiminnasta.

”Tärkeintä ratkaisussa on se, että asukkaat pääsevät nauttimaan kodeissaan edullisesti ja ympäristöystävällisesti toteutetusta erinomaisesta sisäilmastosta”, painottaa puolestaan Uponorin sisäilmastoliiketoiminnasta vastaava johtaja Ilari Aho.

Muissa Pohjoismaissa maa- ja kalliolämpöä on käytetty menestyksellisesti pitkään. Myös Uponor on toteuttanut maaperän hyödyntämiseen perustuvia rakennusten lämmitys- ja viilennysjärjestelmiä Keski-Euroopassa jo vuosikymmenen ajan. Nupurinkartano on kuitenkin edelläkävijä alueellisena järjestelmänä.

”Nupurinkartanossa luotu yhteistyöhön perustuva liiketoimintamalli tuo huomattavia etuja sekä asuinalueiden toteuttajille että asukkaille”, lupaa Aho.

YIT, Fortum ja Uponor ovat kiinnostuneita vastaavista hankkeista myös jatkossa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Espoon Nupurinkartanoon Suomen ensimmäinen alueellinen kalliolämpöhanke”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat