Kokeile kuukausi maksutta

Pertti Huuskonen siirtymässä Technopoliksen hallituksen puheenjohtajaksi syksyllä

Technopolis Oyj:n yhtiökokoukselle esitetään, että nykyinen toimitusjohtaja Pertti Huuskonen siirtyisi yhtiön päätoimiseksi hallituksen puheenjohtajaksi. Siirtyminen tapahtuisi alkusyksyllä 2008 uuden toimitusjohtajan aloittaessa yhtiössä. Uutta toimitusjohtajaa ei ole vielä valittu. Myös yhtiön operatiivisen organisaation rakenteeseen kaavaillaan muutoksia.

Technopolis Oyj:n yhtiökokoukselle esitetään, että nykyinen toimitusjohtaja Pertti Huuskonen siirtyisi yhtiön päätoimiseksi hallituksen puheenjohtajaksi. Siirtyminen tapahtuisi alkusyksyllä 2008 uuden toimitusjohtajan aloittaessa yhtiössä. Uutta toimitusjohtajaa ei ole vielä valittu. Myös yhtiön operatiivisen organisaation rakenteeseen kaavaillaan muutoksia.

image

Yhtiö aloittaa uuden toimitusjohtajan valintaprosessin, jota varten asetetaan nimitysvaliokunta. Siihen kuuluvat nykyinen hallituksen puheenjohtaja Timo Parmasuo, varapuheenjohtaja Matti Pennanen sekä Pertti Huuskonen. Parmasuon esitetään jatkavan hallituksen jäsenenä puheenjohtajan vaihdoksen jälkeenkin.

Yhtiön hallitus on lisäksi päättänyt muuttaa Technopoliksen operatiivisen organisaation käsittämään kolme tulosyksikköä, jotka ovat Pääkaupunkiseutu, Muu Suomi ja Venäjä. Pääkaupunkiseudun yksikön johtajana toimii Keith Silverang, Muun Suomen yksikön johtajana Reijo Tauriainen ja Venäjän-yksikön johtajana Peter Coachman. Technopolis-konsernin johtoryhmän kokoonpano säilyy kuitenkin entisellään.

”Olen hyvin innostunut uudesta organisaatiosta, koska sen myötä pystyn entistä enemmän tuottamaan lisäarvoa yhtiön kehitykselle sen keskeisten strategisten kasvutehtävien parissa”, Huuskonen toteaa.

Yhtiön suurimmat osakkeenomistajat, jotka edustavat 28,1 prosenttia yhtiön äänivallasta, ovat jo antaneet tukensa suunnitelmille. Muutokset on tarkoitus esittää päätettäväksi Technopoliksen varsinaisessa yhtiökokouksessa, joka pidetään maaliskuun 27. päivänä.

Konsernin tavoitteena on kasvattaa liikevaihtoaan keskimäärin 15 prosentilla vuosittain sekä vuoteen 2011 mennessä laajentua Suomen ja Venäjän lisäksi yhteen tai kahteen muuhun maahan. Liikevaihdon kasvutavoite merkitsee yhtiön kaksinkertaistumista seuraavan viiden vuoden kuluessa.

”Tämä tavoite on näkemykseni mukaan täysin realistinen ja tarjoaa erittäin mielenkiintoisen tehtäväkentän tulevassa roolissani yhtiön hallituksen puheenjohtajana”, katsoo Huuskonen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Pertti Huuskonen siirtymässä Technopoliksen hallituksen puheenjohtajaksi syksyllä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat