Kokeile kuukausi maksutta

Sukari laittaa uudet Ideapark-hankkeet jäihin – Lempäälän liikekaupunkia laajennetaan

Lempäälän Ideapark jää ainakin tällä erää ainoaksi Suomessa, sillä hankkeen perustaja liikemies Toivo Sukari on saanut tarpeekseen Suomen kaavoituspolitiikasta. Vireillä olleet Vihdin, Pieksämäen ja Kiimingin Ideapark-hankkeet jäävät Sukarin mukaan näillä näkymin toteuttamatta, elleivät asenteet kaavoitukseen muutu myönteisemmiksi. Sen sijaan Lempäälän Ideaparkin osalta Sukarilla on mittavia laajennussuunnitelmia.

Mikäli asenteet kaavoitusta kohtaan muuttuvat suopeammiksi, Sukari saattaa vielä harkita Ideaparkkien rakentamista muuallekin Suomeen. Liikemies ei kuitenkaan pidä sitä todennäköisenä ainakaan seuraavaan viiteen vuoteen.

”Liikekaupunki Ideapark (Lempäälässä) laajenee 11 hehtaarista 18 hehtaariin. Sinne on jo rakenteilla 1,5 hehtaaria lisää liiketilaa. Kysyntä niistä on ollut huimaa. Lähes 1,2 hehtaaria onkin jo alustavasti varattu”, Sukari toteaa. Ideaparkissa ei ole yhtään vapaata liiketilaa tällä hetkellä.

Ideaparkin alkuvuosi on ollut vilkas. Sukarin mukaan kasvu on ollut alkuvuodesta yli 20 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Myös kävijämäärissä on tapahtunut selkeää kasvua koko alkuvuosi ja maaliskuussa tehtiin uusi kävijäennätys. Lisäystä viime vuoteen verrattuna oli 25 prosenttia.

Ideaparkissa on tehty louhintatöitä ”maanalaiseen maailmaan” jo 13 miljoonalla eurolla, ja mikäli rahoitus järjestyy Sukarin toivomalla tavalla, parin vuoden kuluttua Ideaparkin alla polskitaan kylpylässä, hiihdetään ympäri vuoden hiihtoputkessa ja yövytään hotellissa. Sukari on valmis sijoittamaan lisää omaakin rahaa maanalaiseen rakentamiseen, jonka kokonaiskustannukset ovat noin 30 miljoonaa euroa.

Toukokuun puolivälissä selvitetään liikekeskuksen arvo. Se on Sukarin mukaan 250 miljoonaa euroa, mutta asia varmistuu muutaman viikon kuluttua. Tämä arvio vaikuttaa rahoitukseen, ja se taas vaikuttaa kaikkeen, eritoten rakentamisen aikatauluihin. Rakennustyöt alkavat heti, kun arvio saadaan valmiiksi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Sukari laittaa uudet Ideapark-hankkeet jäihin – Lempäälän liikekaupunkia laajennetaan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat