Kokeile kuukausi maksutta

Tutkimus: Tietomallintamisessa sekä korjaus- ja puurakentamisessa potentiaalia

Työ- ja elinkeinoministeriö ja Tekes ovat selvittäneet EU:n edelläkävijämarkkina-aloitteen hyödyntämistä kehitettäessä Suomeen innovatiivisia tuotteita ja palveluja. Yksi EU-aloitteen kuudesta aihealueesta on kestävä rakentaminen, jossa Suomella on tutkimuksen mukaan vain vähän näyttöjä. Tutkimus löysi kuitenkin tiettyjä kestävän rakentamisen aihepiirejä, joissa Suomella voisi olla mahdollisuuksia.

Työ- ja elinkeinoministeriö ja Tekes ovat selvittäneet EU:n edelläkävijämarkkina-aloitteen hyödyntämistä kehitettäessä Suomeen innovatiivisia tuotteita ja palveluja. Yksi EU-aloitteen kuudesta aihealueesta on kestävä rakentaminen, jossa Suomella on tutkimuksen mukaan vain vähän näyttöjä. Tutkimus löysi kuitenkin tiettyjä kestävän rakentamisen aihepiirejä, joissa Suomella voisi olla mahdollisuuksia.

EU-aloite kattaa kuusi aihe-aluetta, jotka ovat sähköiset terveyspalvelut, biotuotteet, kierrätys, kestävä rakentaminen, uusiutuvat energialähteet ja suojatekstiilit. Tutkimuksessa selvitettiin näitä alueita kansallisesta näkökulmasta. Lisäksi etsittiin laajemmin alueita, joilla olisi mahdollisuuksia kansallisiksi edelläkävijämarkkinoiksi. Samalla laadittiin kriteerit niiden arvioimiseksi eri näkökulmista ja selvitettiin edelläkävijämarkkina-alueiden edistämiseen tarvittavat toimenpiteet.

Yleisesti ottaen tutkimus päätyi siihen tulokseen, että Suomella on hyvät lähtökohdat synnyttää edelläkävijämarkkinoita ja vahvistaa näin asemaansa yhtenä maailman innovatiivisimmista talouksista. Jokaisesta markkina-alueesta on löydettävissä osa-alueita, jotka ovat Suomen kannalta perusteltuja ehdokkaita edelläkävijämarkkinoiksi. Tällaisia ovat muun muassa kansalaisten sähköiset terveys- ja hyvinvointipalvelut ja puupohjainen biodiesel.

Kestävän rakentamisen kilpailuedusta ei näyttöjä

Sen sijaan Suomella on tutkimuksen mukaan vain vähän näyttöjä kansainvälisestä kilpailuedusta kestävässä rakentamisessa. Kylmät ilmasto-olosuhteet ovat kuitenkin pakottaneet luomaan osaamista suhteellisen energiatehokkaassa rakentamisessa. Lisäksi ilmastonmuutoksen hillitseminen nykyisessä rakennuskannassa ja metsäteollisuuden rakennemuutos toimivat ajureina kestävän rakentamisen nopealle aktivoimiselle.

Suomen kannalta kiinnostavimpina kestävän rakentamisen aihepiireinä pidetään tietomallintamista, kestävää korjausrakentamista sekä Suomen raaka-ainekilpailuetuun perustuen puurakentamista ja puutuotteita.

Tekesin ja rakennusalan omissa tutkimusohjelmissa on kehitetty voimakkaasti rakennuksien tietomallinnusosaamista. Tietomallintaminen voikin avata uusia edelläkävijyyden mahdollisuuksia. Suomelle kiinnostavan vaihtoehdon tarjoaisi julkisin voimavaroin EU:n edelläkävijämarkkinahankkeen puitteissa luotu maailman ensimmäinen todellinen virtuaalinen kaupunki.

Suomessa ei ole perusparannuksissa tähän asti järjestelmällisesti kiinnitetty huomiota energiatehokkuuteen. Korjausrakentamisen tulevat haasteet edellyttävät kuitenkin merkittäviä markkinamuutoksia. Onnistunut muutos voisi tarjota vientimahdollisuuksia esimerkiksi lähialueillamme.

Tutkimuksen mukaan puurakentaminen tarjoaa materiaalitehokkuudeltaan ja päästöiltään erinomaisen vaihtoehdon betoni- tai muulle rakentamiselle. Puurakentamisen volyymin lisääminen on mahdollista erityisesti kerrostalorakentamisessa. Suomi on kuitenkin tällä hetkellä puurakentamisessa selvästi jäljessä Ruotsia, missä alan potentiaali on tunnistettu ja vahvat julkiset toimenpiteet ovat käynnissä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tutkimus: Tietomallintamisessa sekä korjaus- ja puurakentamisessa potentiaalia”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat