CE-merkityssäkin kevythormissa voi piillä palovaara

Monissa suomalaisissa talouksissa on käytössä metallisia kevythormeja, jotka on merkitty CE-merkinnällä, mutta jotka eivät täytä Suomessa käytettäville rakennustuotteille asetettuja vaatimuksia. Siten ne saattavat aiheuttaa palovaaran suomalaisissa käyttöolosuhteissa. Tällaisia hormeja voi olla esimerkiksi takoissa ja kiukaissa, joita käytetään usein jopa yhtäjaksoisesti kylmään vuodenaikaan. Pääkaupunkiseudun rakennusvalvonnat suosittelevatkin, että metallisin kevythormein varustettuja takkoja tai kiukaita ei käytettäisi osana lämmitysjärjestelmää.

Monissa suomalaisissa talouksissa on käytössä metallisia kevythormeja, jotka on merkitty CE-merkinnällä, mutta jotka eivät täytä Suomessa käytettäville rakennustuotteille asetettuja vaatimuksia. Siten ne saattavat aiheuttaa palovaaran suomalaisissa käyttöolosuhteissa. Tällaisia hormeja voi olla esimerkiksi takoissa ja kiukaissa, joita käytetään usein jopa yhtäjaksoisesti kylmään vuodenaikaan. Pääkaupunkiseudun rakennusvalvonnat suosittelevatkin, että metallisin kevythormein varustettuja takkoja tai kiukaita ei käytettäisi osana lämmitysjärjestelmää.

Mahdollinen palovaara syntyy, kun yhdistetään suomalaissa olosuhteissa käytettävät eristyspaksuudet ja eristämisen käytännöt kevythormiin, joka on testattu suomalaista käytäntöä ohuempien eristeiden ja eristämättömien läpivientien kanssa. Suomalaisissa käyttöolosuhteissa väli- tai yläpohjan paksuus on usein 400 millimetriä tai enemmän ja hormin CE-merkinnässä ilmoitettu suojaetäisyys hormin väli- tai yläpohjan läpiviennissä on aina eristetty. CE-merkintää varten riittää, kun metalliset kevythormit testataan rakenteessa, jossa väli- tai yläpohjan paksuus on 200 millimetriä ja läpivientiä ei ole eristetty, jolloin kevythormin ulkopinta pääsee tuulettumaan. Suomalaisissa käyttöolosuhteissa hormin pintalämpötila saattaa nousta niin korkeaksi, että se aiheuttaa palovaaran sekä hormissa että ympäröivissä rakenteissa.

Varsinkin vuoden 2007 joulukuun jälkeen käyttöön otettujen kevythormien soveltuvuus käyttötarkoitukseen on hyvä tarkistaa. Jos on syytä epäillä, ettei tuotteen CE-merkintä ole kunnossa, voi ottaa yhteyttä CE-merkittyjen rakennustuotteiden markkinavalvontaviranomaiseen, jona Suomessa toimii Turvatekniikan keskus (Tukes). On mahdollista myös pyytää hormin valmistajalta selvitys hormin asennusohjeessa olevan väli- tai yläpohjan läpivientirakenteen toimivuudesta suomalaisissa käyttöolosuhteissa. Jos asiasta ei löydy selvitystä, on syytä epäillä läpivientirakenteen toimivuutta ja suojaetäisyyksien riittävyyttä suomalaisissa käyttöolosuhteissa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “CE-merkityssäkin kevythormissa voi piillä palovaara”

  1. Miten tämä yhteensopivuus nyt sitten käytännössä varmistetaan? Minulla on Misan 30kW 11305 -kiuas T600-piipun kanssa. Mikä on palokaasujen lämpötila? Valmistaja ei tätä tietoa kerro.

  2. Tosiaan. Pari tuntia artikkelin julkaisemisen jälkeen 23.12 ystävien Harvian CE-merkitty kevythormi aiheutti tulipalon yläpohjassa. Uuden saunan lämpötila kävi korkeimmillaan 70-asteessa.

    1. Aiheeseen liittyen oli juttua muutama kuukausi sitten, kun huomattiin, että teräshormi voi kuumentua liikaa, kun yläpohjaeristys on paksu.

      CE merkintähän tarkoittaa käsittääkseni vain sitä, että täyttää yleiseurooppalaiset direktiivit. Mikäli se on myönnetty jossain muualla kuin Suomessa, se ei välttämättä täytä kansallisia lisämääräyksiä.

  3. Kannattaisi varmaan korostaa sitä, että ongelma koskee ensisijaisesti saunan kiukaan hormia, koska sinne kuuma savukaasu johdetaan suoraan ja useiden tuntien ajan. IKI-kiukaan T600 hormissa on tuuletusrako hormin ja ulkopinnan välissä.

    Varaavissa takoissa ongelmaa ei ole, koska kuumat kaasut kiertävät ensin savukanavat ja suurin osa lämmöstä sitoutuu tulisijan rakenteeseen. Hormiin päätyvä ilma ei enää ole monisataa asteista. Välipohjan eristeenä käytetty kivivilla kyllä kestää 1000 asteen lämpötilan. Jos se saavutetaan varaavalla takalla, niin varauskyky on aika onneton.

    1. Tämä on todella hyvä pointti, uutisointi antaa väärän kuvan tästä vaarasta. Saunan yläpohjan läpiviennissä siis voisi käyttää vaikka mainittua T600-kevythormia tai muuten järjestää lisäjäähdytys, tai asentaa kiukaan hormi ulkoseinälle, jolloin jäähdytys varmasti toimii. Nämä siis lääkkeitä nykytilanteeseen. Nuohoojat voisi ohjeistaa tarkastamaan tilanne ja antamaan neuvoja.

      Varsinainen ratkaisu ongelmaan olisi käyttää vain varaavia kiukaita, tai kehittää jatkuvalämmitteisestä paremman hyötysuhteen versio. Tällä saataisiin myös puun/energian kulutusta pienennettyä ja vähennettyä hiukkaspäästöjä, joita saunominen tuottaa.

  4. Oulussa Raksilassa entisöitiin pihasauna kesällä 2010. Saunaan asennettiin uusi kiuas ja hormi, molemmat olivat CE hyväksyttyjä.. Asennus tehtiin voimassa olleiden määräysten mukaan. Saunan yläpohja syttyi toisen lämmityskerran jälkeen palamaan elokuussa 2010. Palokunta sammutti palon ja palotarkastajat kävivät paikalla ja totesivat, että asennukset olivat määräysten mukaiset. Myös Tampereen yliopiston tutkijat tutkivat tapauksen. Tutkintavaihe kesti useita viikkoja. Hormin valmistajalta vakuutusrahoja ei saatu. Myös viranomaiset antoivat ymmärtää, että CE merkinnöillä noissa tapauksissa ei ole suurtakaaan merkitystä, koska ne on voitu tehdä periaateessa missä vain. Tappiot taloyhtiöllemme olivat noin 30000 euroa. Todennäköisesti paloa kuulemma ei olisi tullut, mikäli olisimme toimineet määräysten vastaisesti ja eristäneet hormin läpiviennin esimerkiksi vain 10 cm vahvuudelta. Mielenkiintoista on taas se, että mikäli tulipalo olisi siitä huolimatta sattunut, niin taloyhtiö ei olisi taaskaan saanut mitään korvauksia, koska nyt asennus olisi läpiviennin kohdalta ollut määräysten vastainen, mielenkiintoista eikös totta?
    Vielä mielenkiintoisemmaksi asia meni myös sen vuoksi, että isännöitsijä oli unohtanut toistuvista tiedusteluista huolimatta ottaa kyseiseen rakennukseen palovakuutuksen, koska ko rakennus oli ollut kylmillään jo vuosia. Lopulta kävi niin, että isännöitsijä myönsi virheensä ja hänen vastuuvakuutuksestaan taloyhtiö sai sille kuuluneen korvauksen. Keneenkään ei voi luottaa, moraali on kadonnut.

Vastaa