Kokeile kuukausi maksutta

LVI-Dahl osti Vesijohtoliike Siimesvaaran

Teknistä tukkukauppaa harjoittava LVI-Dahl Oy on 29. marraskuuta tehdyllä kaupalla ostanut lvi-alan tukku- ja vähittäismyynnin parissa toimivan Vesijohtoliike Siimesvaara Oy:n koko osakekannan. Ostetun yhtiön liiketoiminta siirtyy LVI-Dahlille vuoden 2011 alussa.

Vesijohtoliike Siimesvaara työllistää Salossa 21 henkilöä, ja yhtiön liikevaihto on runsaat 10 miljoonaa euroa. Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa Marko Siimesvaara kuluvan vuoden loppuun, ja vuoden 2011 alusta hän toimii LVI-Dahlin tulosyksikön päällikkönä Salossa.

LVI-Dahlin mukaan tehty yrityskauppa vahvistaa merkittävästi yhtiön markkina-asemaa Lounais-Suomessa ja antaa lisämahdollisuuden kannattavaan kasvuun myös ensi vuonna. Yhtiöiden liiketoiminnassa ei ole päällekkäisyyttä, joten kaupalla ei ole vaikutusta Siimesvaaran henkilöstöön.

”Erityisen tyytyväinen olen siitä, että ostetun yrityksen yrityskulttuuri, asiakaslähtöisyys ja vahva alueellinen läsnäolo vastaavat hyvin LVI-Dahlin arvoja”, LVI-Dahlin toimitusjohtaja Erkki Stenberg toteaa.

LVI-Dahl työllistää Suomessa noin 350 henkeä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2009 noin 244 miljoonaa euroa. LVI-Dahl kuuluu ranskalaiseen Saint-Gobain-konserniin.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “LVI-Dahl osti Vesijohtoliike Siimesvaaran”

  1. Hyvä että yrittäjän riski toteutuu myös tähän suuntaan..

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat