Kokeile kuukausi maksutta

Onnisen tappio syveni viime vuonna

Lvis-tuotteita myyvän Onninen-konsernin tappio syveni viime vuonna, vaikka yhtiö kasvattikin hieman liikevaihtoaan. Myös omavaraisuusaste heikkeni tuntuvasti. Yhtiön mukaan markkinat kehittyivät suotuisasti viime vuonna lähes kaikissa toimintamaissa ja asiakas- sekä tuoteryhmissä, mutta uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto Baltiassa ja Suomessa heikensi merkittävästi liikevaihtoa ja tulosta. Myös Norjassa liiketoimien muutokset johtivat huonoon kasvuun ja tulokseen.

Sen sijaan Ruotsi, Puola, Venäjä ja Baltian maat paransivat tulostaan. Tosin näistäkin maista vain Ruotsi ja Puola ylsivät positiiviseen liiketulokseen. Lisäksi Suomen ja Norjan tuloksen painoarvo on konsernin tuloksessa niin huomattava, että näiden maiden merkittävät tappiot johtivat koko konsernin erittäin huonoon tulokseen.

Onnisen odotukset vuoden 2011 markkinatilanteesta ovat tällä hetkellä varovaisen optimistiset. Markkinoiden oletetaan kasvavan kaikilla markkina-alueilla, joskin markkinoiden kasvuodotuksiin liittyy kuitenkin vielä epävarmuutta.

Onninen-konsernin vuoden 2011 toimintasuunnitelmien selkeä tavoite on liiketoiminnan palauttaminen voitolliseksi. Toimintasuunnitelmien painopiste on toiminnan vakauttamisessa ja tulevaisuuden kannattavan kasvun perustan luomisessa.

Onninen-konserni 1-12 2010/1-12 2009

  • Liikevaihto milj. euroa 1 386,0/1 335,6
  • Liikevoitto % -2,3/-1,0
  • Tulos ennen veroja milj. euroa -30,2/-16,3
  • Omavaraisuusaste % 25,6/37,4 
  • Tase milj. euroa 459,7/368,2
  • Henkilöstö (kauden lopussa) 2 860/2 759

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Onnisen tappio syveni viime vuonna”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat