Kokeile kuukausi maksutta

Kaupan liitto: Ympäristövaliokunnan ratkaisu on pettymys

Kaupan liitto on pettynyt eduskunnan ympäristövaliokunnan päätökseen hyväksyä hallituksen esitys kaupan kaavoitusta koskevan lain muuttamisesta.

Kaupan liitto on pettynyt eduskunnan ympäristövaliokunnan päätökseen hyväksyä hallituksen esitys kaupan kaavoitusta koskevan lain muuttamisesta.

”Hallituksen esitys tarkoittaa sitä, että kaupan rakentaminen ja investoinnit kääntyvät laskuun ja rakentamisen kustannukset kallistuvat. Se näkyy vääjäämättä myös hinnoissa”, Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala sanoo.

”Kilpailuvirasto piti lakiesitystä epäonnistuneena kaupan kilpailun näkökulmasta. Usein kauppaa syytetään kilpailun puutteesta, joten siitäkin näkökulmasta on erikoista, että esitys etenee eduskunnassa”, Pekkala jatkaa.

Lakimuutos edellyttää, että ns. tilaa vaativan erikoiskaupan pitää sijoittua keskustoihin.
”Vaatimus on mahdoton, koska nykykeskustoissa ei ole tilaa rauta-, auto- tai huonekalukaupalle. Tuskin suomalaiset edes haluavat niitä keskustoihin”, Pekkala toteaa.
Kaupan liiton mielestä on tärkeää, että nykyinen 2000 kerrosneliön suuryksikön raja nostetaan 5000 neliöön.

”Mikäli eduskunta hyväksyy lain muutoksen toisessa käsittelyssä, on tärkeää, että kauppa pääsee mukaan keskustelemaan siitä, miten lain soveltamista ohjeistetaan”, Pekkala sanoo.

Lakiesitystä ovat vastustaneet myös Päivittäistavarakauppa ry että Erikoiskaupan Liitto.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kaupan liitto: Ympäristövaliokunnan ratkaisu on pettymys”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat