Porvoon Ala-Näsin alueella käynnistyy ensi keväänä yhteensä noin 20 miljoonan euron arvoinen kolme asuinosakeyhtiötä käsittävä linja- ja hissisaneerausurakka. Vuosina 1967-1975 rakennetuissa 15 asuinkerrostalossa on yhteensä 640 asuntoa. Jättimäisen saneeraushankkeen on tarkoitus valmistua vuonna 2015. Lemminkäinen ja Talokeskus vastaavat urakasta yhdessä.

Porvoossa toteutetaan jättimäinen 15 kerrostalon yhteinen korjaushanke

Porvoon Ala-Näsin alueella käynnistyy ensi keväänä yhteensä noin 20 miljoonan euron arvoinen kolme asuinosakeyhtiötä käsittävä linja- ja hissisaneerausurakka. Vuosina 1967-1975 rakennetuissa 15 asuinkerrostalossa on yhteensä 640 asuntoa. Jättimäisen saneeraushankkeen on tarkoitus valmistua vuonna 2015. Lemminkäinen ja Talokeskus vastaavat urakasta yhdessä.

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

”Porvoon Näsin alueen hanke on ainutlaatuinen Suomessa laajuutensa vuoksi. Harvinaista on myös toteutustapa yhteishankkeena, minkä ansiosta taloyhtiöt saavat merkittävää suunnittelu- ja kustannushyötyä”, Talokeskuksen toimitusjohtaja Jani Saarinen toteaa.

Asunto Oy Porvoonportin yhdeksään kerrostaloon tehdään 388 asuinhuoneiston linjasaneeraus projektinjohtourakkana. Lisäksi uusitaan taloyhtiön salaojat sekä pintavesiviemärit. Asunto Oy Porvoonporttiin, Asunto Oy Näsinsiltaan ja Asunto Oy Näsinkumpuun uusitaan yhteensä 12 hissiä vanhoihin kuiluihin ja rakennetaan yhteensä 35 uutta hissiä hissikuiluineen ja porrassyöksyineen.

Taloyhtiöihin tulevat uudet hissit rakennetaan Lemminkäisen kehittämän hissiratkaisun mukaisesti. Uudet hissikuilut rakennetaan porraskäytävien eteen talon rungon ulkopuolelle. Lemminkäisen kehittämä malli hissin sovittamisesta rakennukseen on saanut hyödyllisyysmallisuojan.

”Porvoon hankkeessa on erityisen hienoa, että korjattaviin taloihin rakennetaan uusia hissejä. Hissit lisäävät asuinviihtyvyyttä merkittävästi ja nostavat myös asuntojen arvoa. Valtio tukee uusien hissien rakentamista maksamalla puolet kustannuksista hissiavustuksena, jota asunto-osakeyhtiöt voisivat hyödyntää laajemmin”, johtaja Kalevi Stenman Lemminkäiseltä sanoo.

Alueelle ollaan myös hakemassa kaavamuutosta, joka mahdollistaisi alueen täydennysrakentamisen ja 4-kerroksisten talojen korottamisen yhdellä kerroksella.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Porvoossa toteutetaan jättimäinen 15 kerrostalon yhteinen korjaushanke”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi