Kokeile kuukausi maksutta

Pekka Seppälä valittiin vuoden rakennustarkastajaksi

Vuoden rakennustarkastajaksi on valittu talonrakentamisen insinööri Pekka Seppälä. 54-vuotias Seppälä on kotoisin Torniojokilaaksosta. Hänellä on 35 vuotta työkokemusta rakennusalalta, josta rakennusvalvonnassa 12 vuotta. Vuoden rakennustarkastajan valinta julkistetaan vuosittain Rakennustarkastusyhdistys RTY:n Rakennustarkastuspäivillä.

image

Seppälä on toiminut luottamustehtävissä sekä paikallisella että valtakunnan tasolla, esimerkiksi RIL:n hallituksessa kolme vuotta. Tasavallan presidentti on myöntänyt hänelle Valkoisen ruusun ansioristin, ja vuonna 2006 hän sai RIL:n vuosipalkinnon.

Hän on edustanut omaa kaupunkiaan sekä rakennusvalvontaa valtakunnallisissa kehityshankkeissa, esimerkiksi Sitran ja Tekesin koordinoimassa  ERA 17 – Energiaviisaan rakennetun ympäristön aika 2017 -hankkeessa.

Pekka Seppälä on yli kymmenen vuotta ollut mukana kehittämässä ennakoivaa laadunohjausta uudispientalotuotantoon ja nyt myös korjausrakentamiseen.

Hän on ollut myös mukana kehittämässä ja toteuttamassa rakennusalan ammatillista täydennyskoulutusta sekä tiedottanut aktiivisesti laatutyöstä ja luennoinut laadusta yli 100 paikkakunnalla. Sitra on nimennyt hänet vuoden 2010 alusta Energialähettilääksi.  

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Pekka Seppälä valittiin vuoden rakennustarkastajaksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat