TS: Vain kolmasosa hoitanut jätevesiasetuksen vaatimat toimet
Haja-asutusalueiden jätevesien järjestämisessä tulee kiire, kirjoittaa Turun Sanomat. Ympäristöministeriön arvion mukaan kaksi kolmasosaa vakituisista asunnoista on yhä ilman lain edellyttämää järjestelmää.

Haja-asutusalueiden jätevesien järjestämisessä tulee kiire, kirjoittaa Turun Sanomat. Ympäristöministeriön arvion mukaan kaksi kolmasosaa vakituisista asunnoista on yhä ilman lain edellyttämää järjestelmää.
Jätevesien käsittelyjärjestelmien uudistaminen tai uuden järjestelmän rakentaminen koskee 300 000:ta kiinteistöä. Remonttien pitäisi olla valmiita maaliskuuhun 2016 mennessä.
Alun perin takarajaksi oli sovittu vuosi 2014, mutta jatkoaikaa myönnettiin, koska asetuksen katsottiin astuvan voimaan liian nopeasti. Ympäristöministeriöstä arvioidaan, että lykkäyksellä tavoiteltu remonttien jaksottaminen pidemmälle ajalle on epäonnistunut.
Turun Sanomien mukaan monet jätevesiremontteja suunnittelevat ja laitteita toimittavat yritykset ovat kokeneet konkurssin, koska toimeksiantoja ei ole tullut.
Turun Sanominen uutinen aiheesta löytyy tästä.
Tätä artikkelia on kommentoitu 8 kertaa
8 vastausta artikkeliin “TS: Vain kolmasosa hoitanut jätevesiasetuksen vaatimat toimet”
Tämähän osoittaa vain että asetus on huonosti valmisteltu ja/tai kiireellä saatettu voimaan.
Asetus jonka jo valmistellut ministeri on todennut sudeksi ja ehdottanut sen uudelleen tekoa. Tämä vihreänpuolueen terrori on jo naurettavaa. Joudun vaihtamaan toimivan järjestelmän uuteen epävarmaan, jatkuvaa huoltoa vaativaan teknohirvitykseen. Missä järki? Hintaa tulee vaivaiset 15 000. Pankista en saa lainaa moista summaa. Pikavipeillä varmaan.
Hallituksen pitäisi äkkiä säätää täydentävä laki jossa määrätään että asunnon energiatodistus on hankittava ennen jätevesimuutoksia, todistuksen puutteesta rajut uhkasakot ja kolminkertainen kiinteistövero seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.
Moniko näistä konkurssin tehneistä yrityksistä ehti jo toimittaa asiakkailleen toimimattomat järjestelmät? Siinä olisi hyvä uutisaihe tutkivalle journalismille jätevesiasetuksen toimivuudesta.
Löytyykö olemassa olevan järjestelmän tuottaman jäteveden testaukseen sopivia puolueettomia testauslaitoksia vai onko ne kaikki ympäristöministeriön täydellisen määräysvallan alla. Koska nyt kunnallinen ympäristöviranomainen pystyy mutu teorialla sanomaan, ettei olemassa oleva toimi vaan täytyy tehdä ne ja ne muutostyöt tai uusi laitos. Tehdäänhän ihmisellekin sairaalaan/terveyskeskukseen ja yksityislääkärille hakeuduttaessa erilaisia testejä, jotta osataan vaivaan löytää tepsivät lääkkeet.
Nykyinen menetelmä on kuin piippu ohimolle; tee tai kärsi seuraukset.
Kaikki on niin epävarmalla pohjalla ettei uskalla lähteä tekemään mitään muutoksia, voi olla että pistetään rahaa ihan turhaan johonkin pienpuhdistamoon. Ja mitä kaikkea vaaditaan, muutakin kuin täydellinen fosforin poisto (meidän kunnassa), ei tunnu olevan täysin selkeää vielä. Samaan aikaan saa lietteet levittää pellolle sekä kaiken moiset yritykset saastuttaa ko. alueella, mutta yksityisasukkaille toitotetaan, että kun te asutte pohjavesialueella, niin ei käy mikään muu järjestelmä!
Älyvapaata asetusta ei pidäkään noudattaa. Eikä varsinkaan hankkia sähköllä käyvää, myrkyllistä kemikaliota ja jatkuvaa valvontaa vaativaa pienpuhdistamoa.
Pienperhe saati mökkiläinen ei tuota niin paljoa ”sitä ihteään”, että puhdistusprosessi bakteereineen edes pysyisi käynnissä.
Maaperäkäsittely (imeytys tai suodatus) on ainoa järkevä ja suositelva ratkaisu.
Tai Eko-WC tai hoidettu puucee.